Kotiinpaluu muilla tavoin kuin polkupyörillä

Perjantai-iltana (19.7) laivalla keikutti melkoisesti ja Merja ei voinut illalla oikein nostaa päätäänkään sängystä. Minä voin vielä kohtuullisesti, mutta aamulla olo ei ollut oikein hyvä, aamiainenkaan ei maistunut. Karu totuus paljastui sitten pyöräilyn alettua laivasta; Vuosaaren ensimmäiset pienet töyssyt tuntuivat jo vievän kaiken voiman; jalat eivät pelanneet eikä henki kulkenut. Noin kymmenen kilometrin kohdalla oli pakko luovuttaa, kun pyörää ei jaksanut enää edes kävellen työntää. Kohdalle osuneessa baarissa jaffan juominenkaan ei auttanut. Baarin avustuksella piti tilata tilataksi rautatieasemalle.

Loppupäivän kulkuvälineet olivatkin sitten seuraavat; taksilla työterveysasemani (Mehiläinen) päivystykseen Töölöön, sieltä lähetteellä taksilla Marian sairaalaan, sieltä ambulanssilla Meilahden yliopistollisen sairaalan päivystykseen, josta sitten taas illalla myöhään tilataksilla Nokialle asti. Pyörät ja tavarat haettiin mukaan rautatieasemalta. Onneksi ei sentään tarvinnut jäädä Helsinkiin tai lähteä ambulanssilla TAYSiin, niin kuin melkein loppuun asti uhkailtiin.

Sitä eniten epäiltyä tautia (keuhkoveritulppa) ei sentään hyvin monipuolisissa tutkimuksissa löytynyt. Diagnooseiksi tulivat sydämen toiminnanvajaus ja alkava keuhkokuume. Runsaasti annettiin jatko-ohjeita, passituksia jatko- ja kontrollitutkimuksiin sekä lisää lääkkeitä. Rasituksen välttämistä korostettiin eikä meidän pyöräretkemme kaltaisia reissuja oikein enää suositeltu. Helsingin terveydenhuollon toimivuudesta täytyy antaa oikein hyvä arvio, vaikka aika paljon joutuikin paikoin odottelemaan. Erityisesti Meilahden päivystyksen lääkäriä on syytä kiittää. Hoitohenkilökunnat kaikissa palvelupisteissä olivat erittäin ystävällisiä ja palvelualttiita.

Tämä päivä onkin sitten sujunut pääosin sohvalla kaukosäätimen kanssa. Kyllä se elämä tästä kait alkaa taas selkiytymään. Reissu oli kuitenkin erittäin onnistunut. Kilometrejä jouduttiin viimeisellä viikolla melkoisesti karsimaan, mutta kyllä niitä silti kertyi lähes 1300.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s