Videot Ex-Jugoslavia-reissusta

Seuraava luettelo alkoi rakentua heti linja-automatkamme jälkeen ja nyt runsaan kahden viikon jälkeen (28.10.17) olen julkaissut Youtubessa 15 videota. Samalla täytyi tehdä videoluettelosta oma artikkelinsa ja uusia tuo blogin alkuun kiinnitetty ”esipuhe”.  Noin kolmeviikkoisesta reissusta julkaisin myös viisitoista artikkelia.

Videoiden yhteenlaskettu pituus on lähes kaksi ja puoli tuntia eli kyseessä on ns. pitkä versio, vaikka kuvamateriaalia on runsaasti jäänyt käyttämättäkin. Pyrin tekemään reissusta lähiviikkoina vielä lyhyemmän version.

https://youtu.be/oVp6EhBfqzw    Budapestista Serbiaan (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 1)   kesto 2:03

Sisällöstä: Lyhyt video matkasta Budapest-Serbian Suboticaan ja kävelyä kaupungilla.

https://youtu.be/EmFn-DO_QcU    Belgrad Serbia (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 2) kesto 10:23

Sisällöstä: Kolmen yön yöpyminen Serbian Belgradissa, meidän yöpymisemme laivalla ja hotelli Jugoslaviassa. Tutustumiset keskustan nähtävyyksiin ja mm. erikoiseen Lorenzo & Kakalamba -ravintolaan.

https://youtu.be/EKWUrgBkQvc      Belgradista Pristinaan (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 3) kesto 9:13

Sisällöstä: Matkat Serbian Belgradista Kosovoon, tauko Nisin kaupungissa.

https://youtu.be/ElRhiHFrKyc      Kosovo (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 4) kesto 11:31

Sisällöstä: Pristinan keskustan kävelykatu ja muut nähtävyydet, Gračanican kylä ja luostari, Etelä-Kosovon kansallispuisto

Edelläolevat videot on julkaistu 15.10.2017

https://youtu.be/51Kewzfo7Io       Skopje, Makedonia. (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 5)  kesto 12:34   Julkaistu 16.10. 2017

Sisällöstä: Skopjen nähtävyyksiä, mm. vanha kaupunki, linnoitus, taidemuseo, illan valot ym.

https://youtu.be/rauKxUAlhnY     Makedonia: Skopjesta Ohridiin (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 6)   kesto 7:00  Julkaistu 16.10. 2017

Sisällöstä: Matkat Skopjesta Ohridiin ja Kreikan rajalle.

https://youtu.be/JGVd9XHuI5s    Kreikka (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 7)  kesto 9:52,  julkaistu 17.10.2017

Sisällöstä: Kreikan Kastoriasta Ioanninaan sekä Joonian meren rannalle ja Albanian rajalle. Matkalla kymmeniä tunneleita, joista olen tehnyt muutaman minuutin erityiskoosteen.

https://youtu.be/yxBOVOvrS-E   Saranda, Albania (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 8)   kesto 7:52,  julkaistu 18.10.2017

Sisällöstä: Kreikan-Albanian raja-asemalta Sarandan kaupunkiin, jossa vietimme kolme yötä lepäillen ja nähtävyyksiä katsellen. Matkalla nähtiin komeita maisemia sekä tiellä mm. kilpikonnia, kilejä, lehmiä ym. (lopussa komea auringonlasku).

https://www.youtube.com/watch?v=kLVN1_QdGmM   https://youtu.be/kLVN1_QdGmM       (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 9).   julkaistu 18.10.2017    Kesto 9:05

Sisällöstä: Käynti erikoisella ja erittäin kauniilla vuoristolähteellä Sarandan lähellä; Sininen silmä-lähde (Blue Eye, Syri i Kaltër).

https://youtu.be/W92NDXp60Gk   Gjirokastër ja Durrës  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 10). Julkaistu 19.10.2017.   Kesto 8:25

Sisällöstä: Vuoristoinen matka  Gjirokastëriin ja sen komeaan linnoitukseen ym.  Poimintoja ajomatkasta rantakaupunki Durrësiin.

https://youtu.be/6OeOts40NFY  Tirana ja Shkodër  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 11).  Julkaistu 20.10.2017.  Kesto 7:31

Sisällöstä: Nähtävyyskävelyä Tiranassa. Ajomatka Shkodëriin, matkalla mm. hankalaa ruuhkaa aiheuttanut kolaritilanne.

https://youtu.be/1wmlXvuAawY    Montenegro (mm. Budva) (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 12). Kesto 9:43. Julkaistu 21.10.2017.

Pikavuoro maailman ympäri: Montenegro (Podgorica, Budva, Kotor). Alku ja loppu Montenegron rajoilta komeiden maisemien keskeltä.

https://youtu.be/vAgNuKn_k9M     Bosnia-Hertsegovina; Trebinje, Mostar, Sarajevo. (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 13).  Kesto 13:56    Julkaistu 23.10.2017

https://youtu.be/NEOXIC0MO1M    Bosniasta Unkarin Egeriin.  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 14).  Kesto 13:33  Julkaistu 25.10.2017

Sisällöstä: Pieni pätkä Kroatiasta ja Unkarin Budapestistä. Sisältö valtaosin Egerin nähtävyyksiä (mm. kaupunki maan alla, Beatles-museo sekä Egerin linnoitus).

https://youtu.be/YqehZISjU5s  Paluu Ex-Jugoslavia-reissulta; Unkarista Tallinnaan. Pikavuoro maailman ympäri, ExJugoslavia 15. Kesto 14:28. Julkaistu 27.10.2017

Sisällöstä: Erityisesti Puola Rzeszow, pätkät myös Slovakiasta, Liettuan Kaunasista ym. Matkalla mm. bussi ”kävi tarpeillaan”

Ex-Jugoslavia –reissun yhteenvetovideot; https://www.youtube.com/watch?v=u4gZcdmce9k   ja https://www.youtube.com/watch?v=BiLajAhgAHs&t=11s ). Toinen painottuu linja-autoomme ja linja-autosta kuvattuihin tapahtumiin ja toinen erityisesti matkalla bongattuihin nähtävyyksiin.

Ex-Jugoslavia-reissun loppuyhteenveto

Matkamme Pikavuoro maailman ympäri -kokonaisuuteen kuuluneella Ex-Jugoslavia-reissullamme on päättynyt. Nyt 11.10 teen vielä pienen yhteenvedon reissustamme. Loppuun kirjasin myös pienen historiaoppitunnin.

PikavuorotunnusReissut järjestää Salon Tilausmatkat Oy. Reissut alkoivat vuonna 2011, matkattu on mm. Thaimaassa ja muissa Itä-Aasian maissa, Australiassa, Pohjois-Amerikassa, Afrikassa ym. Blogiyhteistyössä on mukana ollut Rantapallo. Katso lisää nettisivuilta http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/. Matkat eivät ole valmismatkoja, periaatteessa matkalaisille on etukäteen järjestetty vain bussikuljetus paikasta toiseen. Aikataulu ja kohteetkin voivat matkan aikana muuttua. Majoitusta etsitään välillä siten, että ajetaan hotellin pihalle ja kysytään, että mahtuuko koko joukko sinne.WP_20170920_14_39_55_ProTänä syksynä Pikavuoro teki ensin Itä-Euroopan reissun ja jatkoi Budapestistä 20.9 Ex-Jugoslavia-reissulla, johon minä (Hannu) ja Merja osallistuimme. Tällä osuudella oli mukana noin 25 ihmistä, matkan aikana osallistujamäärä vaihteli aika usein. Osa oli reissussa mukana yhtä päätä viitisen viikkoa.

Jugoslavia koostui kuudesta sosialistisesta tasavallasta eli Serbiasta, Makedoniasta, Montenegrosta, Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta ja Sloveniasta. Tällä reissulla kävimme näistä muualla paitsi Sloveniassa, Kroatiassa ei yövytty. Ex-Jugoslavian alueella on myös Kosovo; Pristinassa yövyimme kaksi yötä. Linja-autoreissumme lähti Unkarin Budapestistä (siellä yövyimme ennen lähtöä kolme yötä, Unkarissa yhteensä viisi yötä). Balkanin alueen maista kävimme ja yövyimme lisäksi Kreikassa ja Albaniassa (neljä yötä). Paluumatkalla ajoimme läpi Slovakian, Puolan (kaksi yötä), Liettuan, Latvian (yksi yö) ja Viron. Kaikkiaan runsaan kolmen viikon matkan aikana kävimme 14 maassa (yövyttiin 10 maassa).Ajettureitti

Reissustamme olen tehnyt 14 varsinaista juttua, ne löytyvät tämän jutun alta niin, että uusimmat näkyvät ensin tai sitten klikkaamalla sivupalkista kategoriaa ’Ex-Jugoslavia, syksy 17’.

Reissu oli erittäin mielenkiintoinen; vaikka paljon istuttiin bussissa, niin aika ei käynyt lainkaan pitkäksi. Hiukan välillä haittasi se, että suunnitelmat saattoivat tunnin-parin sisälläkin muuttua monta kertaa. Jos istui bussin keskellä tai takana, tuntui välillä siltä, että informaatiota olisi paremmin voinut jakaa bussin muihinkin osiin; bussin etuosan ”sisäpiiriläisten” mieliteot tuntuivat vaikuttavan joskus turhan paljon kuljettajan päätöksiin. Toisaalta siellä oli myös tietoa ja kokemusta matkan kohteista kaikkein eniten. Usein reitin ja majoituksen valintaan vaikutti tietenkin myös se, että isolla bussilla ei päässyt läheskään kaikkialle.

Tallinnan satamassa Jenni (Jani-kuskin parempi puolisko) kysyi meiltä, että miten sopeuduimme tällaiseen joukkoon. Olimmehan kertoneet, että emme ole paljon tehneet seuramatkoja tai matkoja suuremmassa porukassa. Esimerkiksi kesän pitkät pyörämatkat suunnittelemme niin, että majoituksetkin varataan kuukausia etukäteen (ja muutokset mahdollisiin reittisuunnitelmiin tehdään minun ennakkotutkimusteni ja mieleni mukaan). Mielestäni selvisimme hyvin tällaisella ”suunnittelemattomallakin” reissulla. Vaikka pysähdyskohteissa kävelimme ja liikuimme julkisilla kulkuneuvoilla paljon kahdestaan, niin erittäin mielellämme kävelimme rauhassa myös isommassa porukassa. Matkalaiset olivat erittäin mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Joukkoon mahtui hyvin monenlaista persoonaa, ikärakennekin oli laaja. Useimmat olivat matkustelleet aikaisemminkin paljon, osa myös aikaisemmilla Pikavuororeissuilla.

Tälle reissumme me kaksi lähdimme ensisijaisesti siksi, että se oli jonkinlainen muistelu- ja retroreissu 42 vuotta aikaisemmin tekemällemme itäisen Euroopan kuukauden pituiselle linja-automatkalle. Kokemus oli taas nyt sen verran hyvä, että ehkä tällaista voisi harkita uudestaankin. Tällaisella reissulla näkee varsin nopealla aikataululla paljon mielenkiintoisia kohteita. Hiukan valitettavaa on se, että paljon joudutaan liikkumaan pimeään aikaan, jolloin maisemien katselu ei onnistu. Paljon erittäin mielenkiintoisia maisemia kuitenkin nytkin ehdittiin näkemään. Kaikkein parasta uusien maiden ja alueiden lähempään kokemiseen sekä ihmisten kohtaamiseen on kuitenkin polkupyöräily. Siinä ei liikuta vilkkailla moottoriteillä, vaan useilla sellaisilla rauhallisilla maaseutualueilla, joihin autoilla ei ole lainkaan asiaa, ei ainakaan isolla bussilla.

Meille kaikki uudet kohteet ovat aina mielenkiintoisa ja aikaisemminkin vierailemistamme kohteista tulee löydettyä aina hyvää koettavaa. Nyt tuli käytyä viidessä uudessa maassakin. Matkustamiemme maitten kokonaismäärä nousi nyt varmastikin yli 70.

Loppumatkalla hyvin sateinen sää välillä vähän haittasi, mutta hienoja hellepäiviäkin matkalle osui useita. Ehkä liian kuumaksi laskettavia päiviä oli vain muutama.

Lopuksi vielä lyhyt yhteenveto Ex-Jugoslaviamaiden historiasta, joka ei kaikille kavereillemme (eikä meille itsellemmekään) ole ehkä ihan tuttua, tämä tiivistelmäni oikoo asioita monessa kohtaa. Tästä saa ehkä kuitenkin jonkinlaisen aavistuksen alueen monimutkaisista suhteista (jos joku löytää tästä yhteenvedosta jotain korjattavaa, niin reagoikoon siihen heti kommentoimalla).

Balkanilla on sodittu viime vuosisatoina usein. Vielä 1800-luvun alussa Turkille kuului lähes koko Balkanin niemimaa. 1912-1913 sodassa turkkilaiset häädettiin lopullisesti lähes koko Balkanilta. Molemmissa maailmansodissa Balkanilla sodittiin myös ankarasti. Sotaisasta historiasta kertovat hyvin monet linnoitukset, museot ym., joissa asevarusteita esitellään:

Muun Euroopan rauhoittuessa Balkanilla kuitenkin jännitteet kansojen välillä jatkuivat voimakkaina johtaen vielä 1990-luvulla ja 2000-luvullakin ankariin ja tuhoisiin sotiin. Jännitteistä ei olla päästy täysin eroon vieläkään.

Jugoslavian kuningaskunta muodostettiin vuonna 1929 ja Jugoslavian sosialistinen tasavalta perustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1991 Slovenia, Kroatia ja Makedonia erosivat Jugoslaviasta. Tällöin myös Bosnia-Hertsegovinassa alkoivat itsenäistymispyrkimykset. Serbian tukemat Bosnian serbit julistivat vuonna 1992 oman serbitasavallan perustetuksi. Tällöin alkoi verinen Bosnian sota, joka kesti vuoteen 1995. Kroatia osallistui myös sotiin.

IMG_8058

Vuosien 1992-1993 piirityksen jälkeen Sarajevo oli melkein raunioina. Edelleen näkyi runsaasti rakennuksia, joissa oli korjaamattomia ampumareikiä – osa oli sentään yritetty paikata.

Vuonna 1997 itsenäisyyteen pyrkivä Kosovon vapautusarmeija aloitti Kosovon serbiväestöön kohdistuneet vainoamiset ja murhat. Vuonna 1998 Jugoslavian Milosevic aloitti voimakkaat vastatoimet. NATO pommitti Serbiaa vuonna 1999. Makedoniassakin oli epävakautta vuonna 1999 Kosovon sodan myötä, tällöin 360 000 Kosovon albaania pakeni Makedoniaan. Siellä syntyi konflikti vuonna 2001, jonka kait päätti Naton rauhanturvaajien väliintulo.

Vuonna 2003 Jugoslaviassa säädettiin perustuslaki, joka muodosti Serbian ja Makedonian liittovaltion, jolloin ilmeisesti loppui Jugoslavian liittovaltio. Vuonna 2005 Makedoniasta tuli EU:n ehdokasjäsenmaa. Itsenäistymisestä lähtien Makedonialla on ollut kiistaa Kreikan kanssa nimestään. Myöhemmin viralliseksi nimeksi on melko yleisesti hyväksytty nimi ”Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia”. Nimikiista jatkuu kuitenkin mm. kansainvälisissä tuomioistuimissa. Mm. tämä on estänyt Makedonian EU-jäsenyyden.

ExJugoslavia00032

Teksti Albanian Tiranan pyramidin kyljessä (”Kosovo on Pohjois-Albania”)

WP_20171002_049

Erityisesti Albaniassa löytyy runsaasti tällaisia bunkkereita, tämä on kuvattu Tiranan keskustassa.

Kosovossa 2000-luvun alussa albaanit tekivät laajoja kostotoimia serbialaisia kohtaan. Tällöin 280 000 serbiä jätti Kosovon. Vuonna 2007 YK:n pääneuvottelija Martti Ahtisaari esitteli rauhansuunnitelmansa, jota serbiosapuoli ei hyväksynyt. Kosovo julistautui itsenäiseksi tämän jälkeen vuonna 2008. Vuonna 2013 Serbia ja Kosovo normalisoivat suhteensa. Mutta siltikään jännitteet eivät ole poistuneet. Näistä uutisoitiin Pohjois-Kosovon alueelta vielä tämän vuoden alussa. Tämän takia rajanylitys Serbiasta Kosovoon on ollut ja voi olla edelleenkin hieman epävarmaa. Meidän bussimme kuskin piti varmistaa Serbian puolella Nisissä paikallisilta poliiseilta, että rajanylitys varmasti onnistuisi. Tämän takia emme tehneetkään ennen Kosovoon ajamista koukausta Makedonian puoelta.

IMG_7999

Tämä teksti muistuttaa vuodesta 1993 Mostarissa (”Älä unohda”)

WP_20171004_11_34_55_Pro__highres

Tässä vaaditaan fasismin pysäyttämistä, tästä ei oikein saa selvää, että kenen fasisimia.

Balkanin alueen monimutkaisista suhteista ja tapahtumista löytyy paljon tekstiä suomeksikin mm. Wikipediasta.

Katso videoita:

Ex-Jugoslavia –reissun yhteenvetovideot; https://www.youtube.com/watch?v=u4gZcdmce9k   ja https://www.youtube.com/watch?v=BiLajAhgAHs&t=11s ). Toinen painottuu linja-autoomme ja linja-autosta kuvattuihin tapahtumiin ja toinen erityisesti matkalla bongattuihin nähtävyyksiin.

 

Pikavuorolla Puolasta Viroon (…ja kotiin Salon kautta)

Puolan Rzeszowista lähdettiin ahtaalta hotellin pihalta 8.10 n. klo 12.

WP_20171008_005

WP_20171008_004

Ennen lähtöä Ajokki esitteli julkisesti sekä etu- että takapäätään.

ExJugoslavia00007

Ollin ja muiden apua tarvittiin jälleen Ajokin ohjailussa

Ennen lähtöä ehdittiin katsella nähtävyyksien vierellä eli aivan kaupungin keskustassa tapahtuvaa juoksutapahtumaa. Samaan aikaan juostiin kait sekä maratonia että jonkinlaista viestikisaa, musiikki soi ja räikät rätisivät.

ExJugoslavia00003

ExJugoslavia00008

Juoksutapahtuma tuotti hieman hankaluuksia kaupungista ulospääsemiseen, kaikki tiet keskustan alueella ja ympärillä näyttivät olevan suljetut. Meidän hotellimme sijaitsi suljetun alueen sisällä. Onneksi tätä sulkua voitiin välillä purkaa.

ExJugoslavia00009

Rzeszow – uusi ihan mukava kaupunkikokemuksemme – sijaitsee myös joen äärellä.

ExJugoslavia00011

Ajokinkin pitää välillä päästä tarpeilleen, onneksi löytyi tiessä reikä sitä varten. Oli varmaan tehty varta vasten suuria autoja varten. Paikalle parkkeeraaminen tuntui vain olevan aika hankalaa.

Päivän ajomatka oli jälleen aika pitkä, matkalla saatiin ihailla hienoa auringonlaskua:

WP_20171008_039

Ruokataukojakin pitää aina välillä pitää, tässä on naudan mahalaukkukeittoa (oli hyvää Merjankin mielestä siihen asti, kunnes hän googlasi ruoan nimen suomeksi).

Koko päivä matkustettiin läpi Puolan Bialystokin kaupunkiin. Kaikki pääsivät taas majoittumaan samaan, aivan hyvätasoiseen hotelliin (hotelli Lesny), kiitos hyvin hoidetun ennakkovarauksen.

Seuraava aamu ja päivä sujuivat enimmäkseen sateen merkeissä, lähtö tapahtui ihan aikataulussa. Matkalle tuli kuitenkin pian lähes tunnin viivästys – jälleen kohtasimme kolaritilanteen. Kumpaankiin suuntaan tietä muodostuivat erittäin pitkät autojonot (enimmäkseen rekkoja).

ExJugoslavia00015
Lähetimme jonosta eteenpäin kävelevän tiedustelupartion, jonka poimimme liikkeelle lähdettyämme taas mukaan autoon (kuvassa oikealla alhaalla)

ExJugoslavia00016

ExJugoslavia00018

Läheisessä kylässä seisovaa rekkajonoa

ExJugoslavia00017

Tänään uutisissa varoitettiin Suomessa uhkaavasta tulvavaarasta, Puolassa näitä oli jo ollut – teille vesi ei sentään ollut noussut.

ExJugoslavia00019

Koirat tuntuvat täälläkin partioivan ja elävän voimakkaasti valtioiden raja-asemilla

Matkalla oli tarkoitus poiketa aterioimaan Liettuassa Kaunaksen keskustassa. Ajokille ei kuitenkaan löytynyt parkkipaikkaa, joten tauko pidettiin kaupungin ulkopuolella suuressa Mega-keskuksessa (mieleen tuli Ideapark Lempäälässä , tosin siellä ei taida olla suurta akvaariota – alla ylävasemmalla):

Loppupäivän ja -illan aikana ajettiin lopulta Latvian Saulkrastiin (n. 40 km Riiasta pohjoiseen). Perillä oltiin lähellä puolta yötä ja matkaa jatkettiin heti aamulla kohti Tallinnaa.

WP_20171010_10_45_40_Pro__highres

Koska Viron puolella on tapahtunut alkoholiverotus uudistus (siis veron korotus), niin poikkesimme yhteen kauppaan Latvian puolella.

WP_20171010_15_28_54_Pro

Tallinnan satamassa ajokki kohtasi ”pikkuveljen”, juttua ilmeisesti piisasi matkojen vaiheista.

Video:

https://youtu.be/YqehZISjU5s  Paluu Ex-Jugoslavia-reissulta; Unkarista Tallinnaan. Pikavuoro maailman ympäri, ExJugoslavia 15. Kesto 14:28. Julkaistu 27.10.2017

Sisällöstä: Erityisesti Puola Rzeszow, pätkät myös Slovakiasta, Liettuan Kaunasista ym. Matkalla mm. bussi ”kävi tarpeillaan”.

Kroatian kautta Unkarin Egeriin sekä Slovakian läpi Puolan Rzeszowiin

5.10 bussimme ajeli läpi Kroatian. Olimme saapuneet EU:n puolelle, mikä oli meille monelle matkalaiselle helpotus, kun puhelinta voi käyttää EU:n hinnoilla ja sitä kautta saatiin paremmat nettiyhteydet.

05_ExJugoslavia00004
Kroatian-Unkarin raja ylitettiin sujuvasti

Tarkoitus oli päivän aikana ajaa vielä Slovakiankin puolelle Budapestin kautta. Muutama henkilö oli jäämässä lentokentälle ja pari henkilöä etsi vielä majoitusta Budapestistä, koska tulimme sinne päivää aikaisemmin kuin oli alkuperäisissä matkasuunnitelmissa.10_ExJugoslavia00003

Lentokentältä tuli pari uutta ihmistä mukaan bussiin (tosin toinen oli ollut jo mukana Itä-Euroopan osuudella). Väkeä bussissa oli nyt kaikkiaan 18 henkilöä. Lentokenttäkoukaukseen meni sen verran aikaa, että jouduimme pysymään Unkarissa. Majoittumispaikaksi valittiin lopulta Egerin kaupunki, mikä osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi paikaksi.

Majoituksemme oli aivan Egerin keskustassa kävelykadun ja kaupungin pääaukion (Dobo ter) reunalla. Yövyimme täällä kaksi yötä.21_ExJugoslavia00010

Apartementimme ulkopuolelta…
20_ExJugoslavia00001

…ja sisältä (tässä vain osa olohuonetta, lisäksi oli keittiö ja eteinen)

Kävellen oli lyhyt matka kaikkiin merkittävimpiin nähtävyyksiin.25_ExJugoslavia00011

25_WP_20171006_110

Asuntomme suihkulähteestä oikealla olevassa korttelissa sisäpihalla

Ensimmäisenä suuntasimme kulkumme kohti Basilicaa lähinnä siksi, että sen portaiden vierestä oli kulku maanalaiseen kaupunkiin (Varos a varos, alatt erseki pincerendszer), arkkipiispan viinikellariin.

30_ExJugoslavia00006
Basilica on Unkarin toiseksi suurin kirkko, rakennettu 1830-luvulla

31_WP_20171006_010

Koska seuraava opastettu kiertokävely maan alle alkoi vasta klo 14, ehdimme käymään sisällä basilicassa, kiertämään arkkipiispan palatsia ja puistoa sekä virkistäytymässä kävelykadulla.35_ExJugoslavia00007

Maanalaiseen kaupunkiin ei päässyt ilman opasta. Tunneleita oli maan alla niin paljon, että niihin olisi helposti eksynyt. Opas puhui unkaria tai tarvittaessa englantia (osasi myös muutaman sanan suomea), käteemme saimme suomenkielisen esitteen kävelyreitin kohteista.

Maanalaisen kaupungin jälkeen suunnistimme erittäin mielenkiintoiseen Beatles-museoon. Vietimme siellä tunnin, aikaa olisi kulunut reilusti enemmänkin, jos olisi tutustunut tarkemmin valtavaan esine-, kuva-, filmi- ja musiikkikokoelmaan paremmin. Kun musiikki oli ennestään tuttua, emme soitelleet monista multimedialaitteista musiikkia paljoakaan. Kierros alkoi melko syvältä kellarista, jossa esiteltiin Beatles-poikien varhaisvaiheita ja Liverpoolin historiaa vuodesta 1940 lähtien. Elokuvakin oli sellainen, jota en ennen mielestäni ollut nähnyt.

50_WP_20171006_048

50_WP_20171006_061

Beatles-museon jälkeen kävimme pienellä välipalalla asunnossa ja haimme myös takit päällemme, koska ilma alkoi olla hiukan viileä. Sitten suunnistimme aukion halki pienen joen toiselle puolelle. Kuljimme minareetin ohi ja kiipesimme portaita ja muurin vieressä olevia kivettyjä polkuja pitkin sisälle linnaan. Linnan alueella ehdimme katsastamaan kaksi museota.61_ExJugoslavia0001362_ExJugoslavia00014

63_WP_20171006_17_32_46_Panorama

Linnan jälkeen poikkesimme aivan muurien vieressä olevassa viinikaupassa ja saimme palvelua osittain suomen kielellä – johtopäätös on, että tämä kaupunki on suomalaistenkin suosima turistikohde.

80_WP_20171006_104

Koska Ex-Jugoslaviareissun virallinen osuus oli päättynyt, piti onnistuneelle reissulle vähän skoolatakin. Mutta matka jatkui….

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Slovakiaa ja Puolaa:

UnkariPuola (3)

Matkalla nähtiin vähän pahempikin kolaritilanne

WP_20171007_11_00_21_Pro

Auto tarvitsi taas vähän pesua

Presovin kaupungissa käytiin pizzatauolla:IMG_8221WP_20171007_001

UnkariPuola (1)

Slovakian puolella näkyi useita tällaisia muistomerkkejä

Slovakiasta siirryttiin Puolan puolelle illan jo alkaessa hämärtää. Yöpymään päädyttiin varsin hienoon Rzeszowin Metropolitan hotelliin.WP_20171007_23_16_19_ProUnkariPuola (2)

Hotellin ravintola ja baarit olivat täynnä olutpanimon avajaisia juhlivaa väkeä. Siksi meidän piti siirtyä pari sataa metriä kaupungille, jossa oli runsaasti ravintoloita (mm. teltoissa) ja pubeja:WP_20171007_22_20_46_Pro__highres

Video:

https://youtu.be/NEOXIC0MO1M    Bosniasta Unkarin Egeriin.  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 14).  Kesto 13:33  Julkaistu 25.10.2017

Sisällöstä: Pieni pätkä Kroatiasta ja Unkarin Budapestistä. Sisältö valtaosin Egerin nähtävyyksiä (mm. kaupunki maan alla, Beatles-museo sekä Egerin linnoitus)

Pari mukavaa päivää Bosnia-Hertsegovinassa

Mostarissa minulla ja Merjalla oli etukäteen varattuna apartement-majoitus parin sadan metrin päästä vanhan kaupungin ydinkeskustasta. Linja-automme jäätyä yöllä (3.10) noin 40 kilometrin päähän Mostarista pääsimme onnekkaasti paikalle osuneen historianopettajan kaverin bussilla kaupunkiin vasta puolen yön maissa. Me olimme soittaneet majoitusisännällämme ja saimme häneltä kyydin linja-autoasemalta majoitukseemme, avulias miehemme avusti ja varmisti vielä kyytimme paikallaolon. Monella muulla ei ollut lainkaan majoitusta, mutta yllättävän hyvin toisetkin vielä siihen aikaan löysivät hyvän majoituksen.WP_20171004_12_02_07_Pro

WP_20171004_11_35_08_Pro

Majoituksemme Mostarsissa 4 kuukautta sitten rakennetussa talossa

Aamulla isäntämme johti meidät kävellen aamiaiselle läheiseen paikalliseen ravintolaan. Vaikka tilauksemme ei aivan nappiin mennytkään, saimme kyllä mahamme täyteen.

Mostar on noin 65 000 asukkaan kaupunki Bosnia-Hertsegovinassa. Mostarin silta on kaupungin symboli, silta tuhoutui Bosnian sodan taisteluissa, silta avattiin restauroituna vuonna 2004. Vuonna 2005 silta ympäristöineen (Stari Most) liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Wikipedian mukaan silta erotti aikoinaan bosniakkienemmistöisen Itä-Mostarin ja kroaattienemmistöisen Länsi-Mostarin toisistaan.  Sodassa serbialaiset tarkka-ampujat ampuivat sillalla nuoren rakastavaisen parin, joista toinen oli muslimi ja toinen kroaatti. Aamiaisen jälkeen kävelimme vanhan kaupungin basaareilla lämpimässä ja kauniissa säässä. Kävimme tietenkin Mostarin kuuluisalla sillalla, siellä tavattiin myös muita bussimme matkalaisia.WP_20171004_039WP_20171004_035

WP_20171004_020

WP_20171004_014

Sillalta myös hypitään alas, tämä kissa melkein tuntui harkitsevan sitä?

Mostar (2)

Vanhassa kaupungissa on myös muita siltoja

Mostar (6)

Mostar (3)

Basaarikujilla näki myös käsityöläisiä

Linja-automme oli saatu helposti aamulla ajokuntoon ja lähdimme noin kahdentoista aikaan jälleen liikkeelle. Nytkin isäntämme kuljetti meidät autollaan linja-autoasemalle, jonne bussimme oli saatu parkkiin.

Seuraava kohde oli Bosnia-Hertsegovinan noin 350 000 asukkaan pääkaupunki Sarajevo. Sarajevo oli 1990-luvun alussa pitkään Jugoslavian sisällissodan keskiössä.

Sarajevossa on myös kuuluisa silta. Sen vieressä bosnianserbi nuorukainen Gavrilo Princip  ampui vuonna 1914 Itävalta-Unkarin kruununperillisen, arkkiherttua Franz Ferdinandin. Siitä alkoi ensimmäinen maailmansota.Sarajevo (3)WP_20171004_054

Sarajevo (1)

Sarajevossa ehdimme hyvin katsella myös hienoa vanhaakaupunkia. Lounaalla kävimme alla kuvatun kirkon vieressä olevassa kanaravintolassa.

Sarajevo (2)WP_20171004_060

Seuraava yöpyminen tapahtui pienen Doboj-kaupungin laitamilla motellissa edelleen Bosnian puolella. Paikalle saavuttiin iltakymmenen aikoihin, huoneita ei oltu etukäteen varattu, mutta kaikille löytyi jonkunlainen koppero edulliseen hintaan. Pettymys oli se, että netti ei toiminut lainkaan. Blogipäivitykset jäivät tekemättä.

WP_20171005_002DuborjExJugoslavia00014

WP_20171005_07_42_53_ProDoboj

Doboj’ssa lähes koko porukka pääsi saman aamiaispöydän ääreen

ExJugoslavia00009m

Matkalla olemme kulkeneet monen tunnelin läpi, tämä tunneli taisi niistä kaikista olla vaatimattomimmassa kunnossa, mm. vettä tippui katosta.

WP_20171005_09_37_56_ProModrica

Onneksi autosta löytyy tehokkaita ”apupoikia”, jotka pitävät auton siistinä

Video: https://youtu.be/vAgNuKn_k9M     Bosnia-Hertsegovina; Trebinje, Mostar, Sarajevo. (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 13).  Kesto 13:56    Julkaistu 23.10.2017

Bussimatkailu on mielenkiintoista ja haastavaa, kokemuksia Balkanin teiltä

Tähän juttuun kokoan joitakin ison bussin kanssa tehtävän matkailun hankaluuksia; näitä koettiin erityisesti Sarandasta Mostariin matkattaessa.

Heti Sarandan jälkeen oli hieman ongelmia päästä ulos siltä autiolta tontilta, jossa automme oli pari päivää parkissa. Pihaa ”vahtivan emännän” ansiosta bussi pääsi liikkeelle. Yksi auto oli parkkeerattu liian lähelle risteystä, paikalle saatiin pienen odottelun jälkeen auton kuljettaja siirtämään autonsa.ExJugoslavia00001

Matkalla Siniselle silmälle jouduttiin ensin aika pahalta näyttäviin hankaluuksiin, kun auton etupuskuri iski mutkaisella ja kuoppaisella tiellä maahan. Autosta löytyi hyvä lankunpätkä, jolla etupyörä saatiin nousemaan kuopasta ylös.ExJugoslavia00003

ExJugoslavia00004

Tällä tiellä myös vastaantulevien kanssa piti olla tarkkana.

ExJugoslavia00008

Olli sai välillä toimia tien ja autonpuskurin etäisyyksien tarkastajana. Mm. näissä vaiheissa käytettiin mittaa, joka ilmaistiin sanoilla ”Hesarin mentävä väli”.

Samana päivänä tiellä oli yllättäen tällainen este:ExJugoslavia000202

ExJugoslavia00021

Paikalliset olivat keksineet, miten tällaiset esteet ohitetaan, mutta bussillamme ei ollut tästä eteenpäin mitään asiaa – eli peruutusvaihde vain päälle. Peruutettavaa oli ainakin puoli kilometriä.

Peruutusmatkan jälkeen sitten huomattiin, että tosiasiassa liikenne olikin melko selvästi (?) ohjattu ohitustielle. Uudelta tieltä oli vain muiden autoilijoiden toimesta poistettu/siirretty sivuun turhat esineet. Osa oli ehkä kulkeutunut johonkin muuhun tarpeeseenkin:IMG_7770

Seuraavana päivänä Tiranaan ajaminen oli melkoisen hidasta jatkuvien liikenneruuhkien takia:ExJugoslavia00003l

Isolle bussille parkkipaikan löytäminen kaupungeissa on aina hankalaa. Pitkään ruuhkassa ajelun jälkeen tällainen hyvin väljältä tuntuva paikka kuitenkin löytyi yllättäen aivan ydinkeskustasta. Tosin täyttä varmuutta ei ollut siitä, oliko paikassa sallittua pysäköidä. Mutta sen suhteen ei tainnut olla mitään hätää, koska pysäköintikulttuuri tuntuu olevan maassa aika villiä eivätkä siihen poliisit mitenkään puutu:ExJugoslavia00005Tiranasta pois ajaminen oli vielä vaikeampaa ruuhkan vain pahentuessa. Siihen löytyikin sitten selvä syy eli kolari. Paikan ohi pääsivät henkilöautot hitaasti ajaen, mutta bussillamme ei ollut asiaa tuohon väliin:ExJugoslavia00038

ExJugoslavia00039

Jouduimme kääntymään pienille sivukujille, joissa ahtauden lisäksi tulivat ongelmaksi matalalla olevat johdot.

ExJugoslavia00040

Ollia tarvittiin jälleen tarkistamaan ahtaita paikkoja ja pysäyttelemään muuta liikennettä. Kävelyvauhtia jouduttiin pitkään etenemään.

ExJugoslavia00043

Eläinhidasteitakin oli edelleen välillä; tässä lampaat kiertävät liikenneympyrää.

Yksi viivästyksiä aiheuttava tekijä tällaisilla matkoilla ovat myös rajat, toisaalta ne ovat välillä ohitettu hyvinkin joustavasti, näin esim. Montenegron raja, mutta Bosnia-Herzegovinan puolen raja olikin sitten vähän toisenlainen. Suvi on kuvannut rajamuodollisuudet hyvin omassa blogissaan, ks.  http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/2017/10/04/huikaisevat-maisemat-vaativat-veronsa-bosniassa/ .

Tietyöt ovat myös jokapäiväinen ongelma; matkalla on välillä ylimääräisiä valoja ja matalia nopeusrajoituksia:ExJugoslavia00001l

ExJugoslavia00001lu

ExJugoslavia00004l

Kolareitakin nähtiin lisää

Pahimpaan ongelmaan jouduimmekin sitten Bosnian puolella. Olimme nousseet selvästi yli kilometrin korkeuteen:ExJugoslavia00002

Nousu jatkui vielä tästäkin jonkun verran

Illan pimettyä auto joutui Mostaria lähestyessään laskeutumaan varsin lyhyellä matkalla vuoristossa noin puoli kilometriä. Vastaan tuli iso rekka, jolloin Jani joutui jarruttamaan tavallista voimakkaammin. Ylikuumentunut jarru jumiutui paukauksen kera kiinni. Autolla ei voinut jatkaa matkaa ja paikan päällä jarrujen korjaaminen ei onnistunut. Aamulla auto sitten oli taas kunnossa, kun apua saatiin hyvin avuliailta paikallisilta.WP_20171003_21_48_08_Pro

Omat ”viivästyksensä” matkan teolle aiheuttavat kuljettajien ajo- ja lepoaikasäännökset. Ajoaikapiirturien avulla säännöksiä pystyy seuraamaan ja noudattamaan hyvin tarkasti. Matkustajillekin nämä säännökset tuovat tervetulleita taukoja ja joihinkin paikkoihin pääsee tutustumaan perusteellisemmin, kun samalla paikkakunnalla pitää yöpyä kaksi tai kolmekin yötä. Näin kävi nyt Unkarin puolella. Eilen oli tavoitteena päästä Budapestin poikkeamisen jälkeen yöpymään seuraavaksi Slovakian puolelle. Juuri ja juuri ajoaikojen puitteissa saavuimme Unkarin puolella Egerin kaupunkiin, jossa tätä blogijuttua nyt 6.10 aamulla viimeistelen.

Vaiherikkaita päiviä Albanian Sarandasta Montenegron kautta Bosnia-Herzegovinaan

Edellisestä varsinaisesta blogikirjoituksesta on jo muutama päivää aikaa, kaverit ja sukulaiset ovat kyllä pikapäivityksistäni ja virallisesta reissun matkablogista saaneet tietää, missä liikumme. Tosin eilen majoituspaikassamme ei toiminut netti lainkaan. Nyt yritän tehdä kuvallisen yhteenvedon osasta viime päivistä.

WP_20171001_08_44_05_Pro
Lähdössä Sarandasta 1.10 aamulla

Sarandan jälkeen poikkesimme hankalan hiekkatien päässä olevalle Sininen silmä- (Syri i Kaltër) lähteelle, joka sijaitsee noin 25 km päässä Sarandasta. Lähde pulppuaa noin 50 metriä syvältä vuoren sisältä. Lähteen ja ympäristön värit ja luonto olivat todella hienot.ExJugoslavia00006

WP_20171001_030

Seuraava pysähdyspaikka ja myös lounaspaikka oli Gjirokastër.

Gjirokastër on Unescon maailmanperintökohde 1800-luvun osmaaniarkkitehtuurinsa ja komean linnoituksensa ansiosta.

Ehdimme Merjan kanssa lounaan jälkeen kävellä korkealle linnoitukseen. Jotkut ajelivat sinne taksilla, osa ei kävellyt siellä lainkaan. Näkymät kaupunkiin olivat komeat.ExJugoslavia00017WP_20171001_062

IMG_7752

Linnoituksessa on sotamuseo, jo sisääntulokäytävällä asekokoelma on melkoinen

WP_20171001_071

Alueella on myös amerikkalaisen vakoilukoneen jäänteet; kone joutui tekemään Albanian maaperälle pakkolaskun vuonna 1957 konevian seurauksena.

Gjirokastërin jälkeen suunnistimme jälleen rannikolle ja Durrësin rantalomakaupunkiin, jossa majoituimme. Päivä oli ollut lämmin ja illallakin vielä istuttiin hotellin rantaterassilla shortsit ja T-paidat päällä.ExJugoslavia00024

Komeat vuoristonäkymät jatkuivat
ExJugoslavia00026

Matkalla keksittiin myös, miksi KELAn toiminta oli hiljattain pahasti takkuillut; asiat on ilmeisesti jouduttiin kierrättämään Albanian toimiston kautta tai ovat jopa ulkoistettu tänne (?!).

ExJugoslavia00028

WP_20171002_08_34_48_Pro

Aamuinen rantanäkymä huoneemme ikkunasta

Seuraavana aamuna ajettiin viitisenkymmentä kilometriä sisämaahan Albanian pääkaupunkiin Tiranaan. Siellä ehdimme bongaamaan keskustan pakolliset nähtävyydet.WP_20171002_006

WP_20171002_018WP_20171002_026

WP_20171002_052

Seuraava ja viimeinen kohde Albaniassa oli Shkodër, jossa syötiin porukalla pizzoja ja vähän katseltiin nähtävyyksiäkin:WP_20171002_17_20_01_ProWP_20171002_058Rajanylityksen jälkeen ajoimme Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan, jossa majoituimme. Podgorica oli meille ennestään tuntematon kaupunki, sitä katseltiin vain linja-auton ikkunasta. Seuraavat kohteet Budva ja Kotor olivat meille tuttuja vuoden takaisesta Itäisen Välimeren risteilyltä, ks. . https://hannujamerja.wordpress.com/2016/10/11/italian-jalkeen-kroatia-ja-montenegro/.

ExJugoslavia00002b
Budvan vanhaakaupunkia
ExJugoslavia00005c

Näitä Budvan rantabulevardeja emme viime vuonna kävelleetkään, koska oli hieman sateista ja viileää

ExJugoslavia00006d

Kotorin satamassa oli nytkin suuri risteilijä

Maisemat ovat enimmäkseen Balkanin alueella mahtavat, mutta Montenegron alueella ne ovat olleet erityisen mahtavat. Montenegro oli matkalaisille erityisen hyvä kokemus. Maa on siisti ja erittäin kehittyneen tuntuinen. Ero on suuri verrattuna lähinnä Albaniaan, joka sekin on viime vuosina voimakkaasti kehittynyt.ExJugoslavia00009gExJugoslavia00008fExJugoslavia00001aExJugoslavia0000e7

Videoita tältä osuudelta:

https://youtu.be/kLVN1_QdGmM       (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 9).   julkaistu 18.10.2017

Sininen silmä-lähde (Blue Eye, Syri i Kaltër).

https://youtu.be/W92NDXp60Gk   Gjirokastër ja Durrës  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 10). Julkaistu 19.10.2017.

Sisällöstä: Vuoristoinen matka  Gjirokastëriin ja sen komeaan linnoitukseen ym.  Poimintoja ajomatkasta rantakaupunki Durrësiin.

https://youtu.be/6OeOts40NFY  Tirana ja Shkodër  (Pikavuoro Ex-Jugoslavia 11).  Julkaistu 20.10.2017.

Sisällöstä: Nähtävyyskävelyä Tiranassa. Ajomatka Shkodëriin, matkalla mm. hankalaa ruuhkaa aiheuttanut kolaritilanne.