Lisää Alborg-Gjerrild –reitiltä

Seuraavassa vähän pitempää selostusta 12-13.7 päivistä (Gjerlev-osuus pääosin Merjan kirjoittamaa). Alussa karkea kuva toteutuneesta reitistämme Pohjois-Jyllannin alueella:

Tanskareitti3b

Aalborgista lähdimme siis perjantaipuoliltapäivin junalla, kun minun pyöräilemiseni oli kaiken kaikkiaan epävarmaa pahasti ärtyneen polven takia. Edellisiltainen hotellilta saatu jääpalapussi auttoi rauhoittamaan tilannetta aika paljon. Illan makasin hotellihuoneessa, kun muut kävivät kaupungilla illallisella.
Junalippujen hankinta sujui helposti, junan pyörävaunussa sen sijaan oli aika paljon portaita. Onneksi paikalla oli hyvin avulias konnari. Juna oli ns. IC-juna, ehkä noin kolmenkymmenen kilometrin matka kesti n. 40 min sekä maksoi pyörineen/henkilö noin 17 euroa. Juna pysähtyi kuudella väliasemalla ennen kuin saavuimme Mariager-vuonon päässä sijaitsevaan Hobron kaupunkiin. Hobrossa kävimme apteeksissa ostamassa kylmäpakkauksia ja ruokailimme pizzaravintolassa kaupungin pääkävelykadun varrella.

IMG_1525

Vastoin odotuksia me saavuimme majapaikkaamme Laerkegaarden`s B & B:iin ensimmäisinä noin kello 17 aikaan.. Oletimme, että Kirsti ja Pete ovat jo saapuneet, sillä soitettuamme heille Hobrosta ruokailumme jälkeen, he olivat lähestymässä Hadsundia. Hadsundista on noin 16 km majapaikkaamme. Meillä oli puolestaan vielä edessä koko päivän helteinen pyöräilymatka – lähes 32 km. Meidän reittimme osoittautui aika helppokulkuiseksi ja Hannun polvi kesti sen. Laaksossa sijaitsevasta Hobron kaupungista jouduimme kuitenkin ensin taluttamaan pyöriä pitkää mäkeä ylös.
Kirsti ja Pete pyöräilivät toisenlaista, pitempää ja mäkisempää reittiä. Meidän Hobron aikoihin he olivat joutuneet lounasongelmiin: hidas tarjoilu, väärä ruoka yms.

Isäntäväki oli pihalla vastassa – myös Bandit-niminen koira oli innolla haukkumassa meidät tervetulleiksi. Isäntäväki oli eläkkeellä oleva pariskunta, joka harrastuksekseen pitää B&B:ä. Majoitus osoittautui miellyttäväksi, tilavaksi, talon erillissiiveksi. Kaksi makuuhuonetta, iso olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone riittivät meille mainiosti! Me valitsimme heti alakerran makuuhuoneen, kun kerran ensiksi pääsimme valitsemaan.
Olimme jo aamulla paikkaan soittaessamme saaneet tiedon, että poikkeuksellisesti saisimme myös illallisen siellä. Meitä ennen vain yksi pyöräilijäpariskunta oli saanut iltaruokailla paikassa! Tarjolla oli myös virvokkeita… Jääkaapissa oli kulho maksuja varten ja juomia.

Isäntäväki toi terassille chipsejä ja suolatikkuja nauttiessamme olusia Kirstiä ja Peteä odotellessamme. Hekin saapuivat aika pian meidän jälkeemme. Koko porukka siistiytyi nopeasti suihkussa ja sonnustautui ”ykkösiin”. Ruokailukutsua noudatimme välittömästi – jostakin kumman syystä?
Kattaus oli tehty aamiaishuoneeseen todella kauniisti ja ruokaa oli enemmän kuin riittävästi: paahtopaistia, vihanneksia, uusia perunoita ja bernaisekastiketta. Jälkiruoaksi oli suklaakakkua, hedelmiä ja jäätelöä. Halusimme kuitenkin myös Irish coffeeta jälkiruoaksi: huoneistoomme tuotiin sitten kannullinen kahvia, fariinisokeria ja laseissa viskiä. Nautimme sitten kahvit ja viskit erikseen…
IMG_1534
Kuva: Laerkegaardenin jälkiruoka

Lojuimme nahkasohvilla nautiskellen, seurasimme telkkarista englantilaista tv-sarjaa ja aloimme olla ihan valmiita makoilemaan vatsojemme vieressä! Pete jätettiin telkkarin ääreen, kun muut lähtivät nukkumaan. Minäkin aioin lukea kirjaa jonkun aikaa, mutta heräsin siihen, kun Hannu sammutti valot ja kertoi jo tovin kuunnelleensa kahta kuorsausta: minun ja viereisessä huoneessa telkkaria katselleen Peten.
Aamiainen oli yhtä ylenpalttinen kuin illallinen. Saimme tankattua energiaa kohtuullisen runsaasti: kaikkea mahdollista oli tarjolla. Ja kattaus kristallikruunun alla oli ihan viimeisen päälle kaunis. Huoneessa kaikki esineiden värit sointuivat kauniisti toisiinsa.
IMG_1540
Kuva: Aamiaispöytä

IMG_1544
Kuva: Lähtötunnelmissa perjantaiaamuna

Perjantaipäivä oli helteineen ollut ilmeisen rasittava sydämelleni, koska noin kolmen aikaan yöllä se otti jälleen aivan omat eteisvärinän rytminsä. Koska vointi kuitenkin oli tyydyttävä (ylimääräisiä lääkityksiä tosin piti käyttää), niin pyöräilemään jälleen lähdettiin hieman viilentyneessä ja tuulisemmassa säässä. Vajaan 15 kilometrin pyöräilyn jälkeen, hieman ennen Randers-vuonon ylittävää lauttamatkaa, sydänrytmini taas kääntyi tasaiseksi.
IMG_1551

Sopivampaa reittiä aina välillä jouduttiin tutkimaan minun iPad-karttojeni sekä Merjan ja Peten kännykkänavigaattoreiden avulla.
IMG_1528

IMG_1552
Kuva: Hyvä taukopaikka kivikautisten kaivauslöytöjen vieressä

Gjerrild Kro’hun saavuttiin jälleen sopivasti eli noin kello 17. Motellin huoneet ovat suuret, pienet terassit ovat sekä etu- ja takapihalla, pyörätkin saatiin sijoitettua melkein sänkymme viereen eli takapihin ikkuna alle. Illallinen oli jälleen erinomainen.
IMG_1566

Alborg – Gjerlev – Gjerrild; vaikeuksien kautta voittoon 12.-13.7

Pikapäivitys 13.7 illalla; huolimatta minun (Hannun) polvi- ja tämän aamun sydänvaivoista olemme nyt lähes sata kilometriä kahtena päivänä polkeneina onnellisesti perillä Tanskan osuuden toiseksi viimeisessä majapaikassa. Kahtena päivänä on nautittu hyvä illallinen, erityisesti eilen Laerkegaarden’s B&B:ssä. Majoitus oli eilen tanskalaispariskunnan komean talon siivessä (iso olohuone, kaksi makuuhuonettta, keittiö ym.). Palvelu oli erittäin ystävällistä ja henkilökohtaista sekä erittäin edullista. Poikkeuksellisesti emäntä järjesti meille matkan yhden täydellisimmistä illallisista. Ensi yön majoitus Gjerrild Kron motellin isoissa huoneissa on myös melko luksusta. Huomiispäivän suunnitelmat ovat vielä vähän auki; minun polveni alkaa nyt kestää varsin hyvin, toivotaan vain, että hellesäästä ja ehkä liian heikosta veden juomisesta johtuva rytmihäiriö olisi taas ohitettua aikaa.

Aalborgista 12.7 eteenpäin?

Perjantaiaamu Aalborgissa; Kirsti ja Pete lähtivät polkemaan kohti seuraavaa majapaikkaa Gjerlevin kylässä. Minä ja Merja valmistaudumme lähtemään rautatieasemalle ja kulkemaan junalla Hobron kaupunkiin lähemmäksi majapaikkaa. Edellispäivänä alkaneet polvivaivat osoittautuivat aika pahoiksi. Eilen onnistuin vaivoin polkemaan 10 km; kävimme paikallisessa viikinkien hautapaikassa ja museossa. Muuten lepäiltiin.

IMG_1483
Kuva: Museossa kulttuuria harrastamassa

IMG_1505
Kuva: Tandemin takana istuvalla kaverilla asiat vielä huonommin kuin Hannulla

8.-9.7 Frederikshavn

Hiukan vielä edellisistä päivistä kuvien kera. Myös edelliseen Aalborg-tekstiin lisäsin pari kuvaa.

Maanantaina päätimme, huolimatta hiukan epäedullisista tuulen suunnista, pyöräillä vielä kohti pohjoista Hirtshalsiin. Siellä on mm. merkittävä bunkkerimuseo, yhden bunkkerin (tosin suljetusta) oviaukosta kuului saksankielistä laulua.
IMG_1390

Museon ja alueen majakan ympäristössä kului niin paljon aikaa, että päätimme palata alkuperäiselle suunnitellulle reitille pienen junamatkan avulla. Hjörringin kaupungissa sitten ruokailimme; ruokaa saimme odotella aika pitkään.
Taas kunnolla tien päälle päästiin vasta noin kolmen ja puolen tunnin pyöräilytauon jälkeen. Kohti Frederikshavenia matkatessa valitsimme pääasiallisemmaksi reitiksi alueen paikallisen pyöräreitin numero 62. Tämä reitti osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi. Yhdessä vaiheessa jouduimme kääntymään asvaltoidulta päätieltä keskelle peltoja. Peltojen keskellä kulkeva traktoritie muuttui vähitellen ”yksikaistaiseksi” poluksi, jota ei loppujen lopuksi näkynyt nokkosten keskeltä oikeastaan lainkaan. Pete ajeli etummaisena ja hän kertoi sen jälkeen seuraavaa: ”Ensin ruohojen seasta minua vastaan nousi kukko katsellen pahaenteisesti häiritsijäänsä. Kukko teki täyskäännöksen ja johti pari kanastaan polkua pitkin kohti edessä olevaa suurehkoa taloa. Talon pihalle päästyäni näin äijän, joka ryntäsi nopeasti taloon (pelkäsin että hakeeko se sieltä haulikon tms.). Samaan aikaan talon koira heräsi ja ryhtyi haukkumaan. Talolta eteenpäin tie oli soratietä. Parin sadan metrin päässä pellon laidassa metsäkauris ja vasa katselivat minua pelottomasti.”
Nämä kokemukset meiltä muilta jäivät pääosin kokematta, kukko seurueineen oli jo sivummalla. Mutta monenlaista luontoelämystä matkalla on koettu. Näimme mm. tiellä istuvan jäniksen keskellä pyörätietä eikä sillä ollut kovin kiireisiä aikomuksia siirtyä sivuun. Eilen näimme lauman hevosia, jotka olivat täysin ”ketarat oikosillaan” pyörätien reunassa. Yksi sentään nosteli päätään, sillä oli ilmeisesti menossa vahtivuoro, erilaisia lintuja on pyrähdellyt lentoon matkan varrella jne.
Edellä mainitusta ”nokkosreitistä” eteenpäin tuli jälleen soratie, joka sentään Tolnen kylässä muuttui asvaltoiduksi kylätieksi.

IMG_1401
Loppumatka sujuikin sitten ihan mukavasti ja Hotel Frederikshavn Sømandshjem
-hotelliin pääsimme noin klo 19. Hotelli olikin aika lailla nimensä (merimieskoti) mukainen; baaria siinä ei ollut ja majoittumiseen liittyvää hyvää janojuomaa ei saanut ostettua huoneeseen. Onneksi joltain kyläkaupan jäljiltä oli jäänyt vähän evästä. Huoneet ja vastaanotto olivat muuten hyvät, huoneet tosin vähän pienehköt.

Tiistaina 9.7 teimme päivämatkan ilman tavaroita Skageniin. Sinne mentiin junalla, paluumatka pyöräiltiin. Aivan täysin ei toteutunut se suunnitelma, että pyöräilyosuus olisi toteutettu myötätuuleen. Pyöräily oli kevyemmällä lastilla kuitenkin ihan mukavaa, kun pyörätietkin olivat kunnolliset.
Skagenissa oli liikkeellä kauniissa, mutta jkv tuulisessa kesäsäässä runsaasti turisteja. Kirstikin kävi uimassa, uimapuku piti laittaa päälle saksalaisen bunkkerin suojassa.
IMG_1416

WP_20130709_010

Tänään saatiin hyvä opetus siitä, että jos viimeisenä päästetään ajamaan se, jolla on ainoa kartta, niin metsään joudutaan. Tosin sen viimeisenkin pitäisi vähän enemmän katsella sitä karttaa. Tosin sitä, joka ajoi selvästi muista erillään, ei tämän viimeisenä ajavan kartan katselukaan olisi auttanut. Hän joutui kaikkein pahimmin metsään eli Jyllannin niemimaan kärjen väärälle puolelle. Me kolme sentään pääsimme varsin lyhyen koukkauksen jälkeen oikealla pyörätielle. Paikalliset pyöräilijät hiukan auttoivat sen tajuamisessa, että missä kohtaa metsää olimme. Kaikki kuitenkin olimme jälleen hotellilla n. klo 19 aikaan. Tosin Skagenissa ”sovittu” tapaaminen Palmurannalla jäi toteutumatta, kun yksi porukoista oli vielä aivan omilla teillään.
IMG_1434

Aalborg 11.7.13

Pikapäivitys 11.7.2013: Eilen pyöräiltiin 60 km vauhdikkaasti Jyllannin itärannikkoa hienossa myötätuulessa. Kun meidän olisi pitänyt kääntyä kohti länttä/kohti sisämaata/kohti Aalborgia Halsin kylästä, keksin (oikeastaan jo silloin kun olimme Asaan kylässä), että Aalborgiin voisi päästä myös vesiteitse. Meille sattui hyvä säkä; klo 15 Halsista lähti pieni M/S Kysten –vene, joka tekee tämän matkan Limvuonoa pitkin vain kerran viikossa eli juuri nyt keskiviikkona. Meidät otettiin pyörinemme veneeseen; kaksi ja puoli –tuntinen kului ihan rattoisasti. Tosin laivan päätöslaiturille päästyämme olimme jopa noin puoli kilometriä ohitse hotellistamme. Keskustan hotellimme (First Hotel Aalborg) näkyi laivasta. Iltaohjelma oli jälleen normaali; Aalborgin vanha keskusta näyttää erittäin hienolta.
IMG_1454

WP_20130710_007

WP_20130710_015
Kuva: Tässä hieno risteilylaivamme, kannella oli aikaa ottaa rennosti

Tänään torstaina ohjelma on täysin suunnittelematta. Pete haluaa käydä viikinkien hautapaikalla ja museossa. Ei ole päätetty mennäänkö sinne pyörällä vai yleisillä kulkuneuvoilla. Minun liikkumistani rajoittaa nyt melkoisesti kipeytynyt polvi. Erityisesti kävely on hankalaa, saa nähdä onnistuuko pyöräilykään.

Frederikshaven 9.7

Keskiviikkoaamuna (10.7) Frederikshavenissa, tähän jälleen lyhyt pikapäivitys, kun netti-/tietokoneongelmat vähän haittaavat päivittämistä. Eilisen piti olla jonkinlainen lepopäivä, mutta kilometrejä tuli silti 56 vaikka vähän käytimme junaakin. Menimme junalla Skageniin, kiertelimme pyörällä Tanskan pohjoisimmassa osassa, kahden meren välissä olevassa paikassa. Paluumatkalla hieman harhailtiin metsässäkin ja poikkesimme kuvauttamassa itsemme Frederikshavenin palmurannalla palmun alla. Nyt ei ehdi kirjoittelemaan pitempään tai laittamaan kuvia. Toivottavasti sitten Aalborgissa hommat toimivat paremmin, siellä yövymme seuraavat kaksi yötä.

Pohjanmeren rannoilta Itämeren rannoille (7.-8.7)

Pikapäivitys 8.7 Frederikshavenissa klo 20: Saavuimme tänne noin tunti sitten noin 70 km:n pyöräilyn jälkeen. Sää oli jälleen hyvä, vaikka vastatuuli hieman haittasi, kun poikkesimme vielä yhdessä Pohjanmeren satamakaupungissa Hirtshalsissa. Majoitumme aivan Frederikshavenin keskustassa ja pian lähdemme kävellen ottamaan ensi tuntumaa kaupunkiin. Täällä yövymme kaksi yötä.

Kolmenlaista pyörätietä sunnuntaina
Sunnuntaina 7.7 matka Slettestrandista Lönstrupiin jakautui kolmeen osaan kolmen kaupungin ja kolmenlaisen pyörätieosuuden takia. Koko matka kulki aivan rannassa tai lähellä sitä. Ensimmäinen runsas kolmannes reitistä (Slettestrand – Blokhus) oli epätasaista ja mutkittelevaa soratietä. Blokhus – Lökken pyöräiltiin pitkin rantaa ja rantahiekkaa; osuus oli aika vaativa, kun koko ajan piti varoa ettei etupyörä uppoa hiekkaan ja kaada koko pyörää. Pääasiassa pinta oli kuitenkin varsin kovaa ja hyvin pyöräiltävää.

IMG_1323

Viimeinen kolmannes päivän matkasta oli mukavaa päällystettyä tietä. Matkalla oli mm. merkittävä majakkanähtävyys ja Rubjerg Knuden muutenkin historiallisesti merkittävä alue. Majakka on hiekkadyynien keskellä ja on hautautumassa hiekkaan, sen pelastamisyrityksistä on kauan sitten luovuttu. Majakalle pääsi vain hiekkadyynien kautta kävelemällä. Onneksi museossa oli pienoismalli, jonka vieressä saattoi kuvauttaa itsensä.

IMG_1340

IMG_1344
Kuva: Merjankin vieressä on majakka pienenä pistemäisenä vaaleana tornina

IMG_1342
Kuva: Kameran zoomauksella saa aika hyvänkin kuvan

Lönstrupissa olimme jo klo 17 maissa. Pieni, viehättävä kylä sijaitsee dyynien keskellä, käytännössä kylässä on yksi merkittävä katu, jonka varrella on camping-alue, useita hotelleja ja ravintoloita. Ennen illallista kävimme kadun päässä jälleen ihailemassa merta.

IMG_1370

Ruokailimme kadun toisella puolella Lido-ravintolassa. Annokset olivat erittäin herkullisia; kaikkien mielestä reissun parhaat ruoat, niitä ei voinut lainkaan verrata edellisen hienon hotellin ravintolan ruokiin. Omassa pienessä viihtyisässä sisäpihan hotellissa (hotelli Marinella) ei ollut lainkaan auki olevaa ravintolaa, hyvän aamiaisen siellä kyllä sai.