Loppuyhteenvetoa Pikavuoron Kaukasusreissusta

Uusi Pikavuoro maailman ympäri -reissu tehtiin 1.9 – 8.10.2019; Pikavuoro Kaukasiaan kesti 38 päivää. Bussimme kulki Suomesta lähdettyään kymmenen maan kautta. Niille muutamalle, jotka poikkesivat Sotshista Abhasian puolelle kertyi maita yksitoista. Jani kuljetti bussia noin 10 000 kilometriä.

Alkumatkalla läpi Baltian mukana oli noin kaksikymmentä matkustajaa ja loppumatkalla Venäjän läpi vain 18 henkilöä. Enimmillään bussissa oli väkeä Georgiassa, Azerbaidzhanissa ja Armeniassa eli 35 ihmistä.

Kun Georgian puolelle tultiin yhteensä kolme kertaa ja kun EU:n ulkopuolella passi- ym. tarkastuksia oli rajoilla kahdesti, niin rajaylityksiä kertyi käytännössä selvästi yli kaksikymmentä. Tämän verran passeihin tuli uusia leimoja. Useimmat rajaylitykset sujuivat alle tunnissa, mutta ainakin yhdellä raja-alueella vietimme nelisen tuntia. Seuraavassa kuvassa on jälkikäteen kartalle piirtämäni koko toteutunut ajoreitti.Karttapohjana on openstreetmap.org, koska se on varmasti vapaasti käytettävä karttapohja.

Matkan pääkohteesta olen tehnyt myös tarkemman kartan. Samassa kuvassa on se reitti, jota suunniteltiin laivalla, kun Mustameri ylitettiin. Reitissä ja siinä missä järjestyksessä eri paikkoihin mentiin, tapahtui jonkun verran muutoksia. Tämä on tyypillistä seikkailullisille Pikavuororeissuille.

Yövyimme 26 eri majoituksessa (kun laivamatka lasketaan mukaan). Useimpien majoitusten paikka ei ollut aamulla liikkeelle lähdettäessä tiedossa. Erityisesti tämän takia jouduttiin välillä tyytymään vähän vaatimattomampiinkin huoneisiin. Vaikka tämän reissun majoitukset olivat erittäin edullisia (ainakin Suomen hintatasoon verrattuna), niin useimmat olivat erittäin tasokkaita.

Seuraavassa kuvassa on päivittäin mainittu kaikki majoituspaikkakunnat ja kilometrit, jonka bussimme päivittäin matkasi. Kilometrit eivät kaikki ole aivan todellisia, vaan olen suurimman osan arvioinut Google Mapsin avulla.

Osa päivämatkoista vaikuttaa aika lyhyiltä, kuitenkin useimpina päivinä saavuimme majapaikalle pimeän jo saavuttua, muutaman kerran jopa lähellä puolta yötä. Tämän ymmärtänee, kun kerron, että joinakin päivinä oli pitkiä ajomatkoja, jolloin pääsi ajamaan vain noin kahdenkympin keskinopeutta. Huonojen teiden ja tietöiden lisäksi rajanylitykset, poliisipysäytykset Venäjän puolella ja kolarit ym. hidastivat matkan tekoa. Lisäksi aina tiettyjen ajotuntien jälkeen Janin piti pitää pakollisia taukoja. Tämä oli aivan välttämätöntä; Venäjän puolella poliisit tarkastivat koko reissun ajopiirturit.

Sää oli koko matkan lähes ihanteellinen. Lämpöä riitti, välillä ehkä vähän liikaakin, Venäjän Volgogradiin asti. Vasta sen jälkeen piti vaihtaa sandaalit toisiin kenkiin ja laittaa sukatkin jalkaan. Parina päivänä oli hieman sateista, mutta sadesäät eivät merkittävästi haitanneet. Ne sattuivat joko niihin päiviin, jolloin koko päivä istuttiin bussissa tai sitten sateli yöllä.

Tällaisilla pitkillä matkoilla voi aina tapahtua mitä tahansa esim. matkaajien terveydentilan suhteen. Nyt kaksi pikavuorolaista joutui turvautumaan sairaalan apuun ja palaamaan hieman ennen aikojaan kotiin. Onneksi mitään kovin vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut. Flunssaa esiintyi jonkun verran ja melko monella oli ohimenevä ripulijaksokin.

Edellinen Pikavuororeissu tehtiin vajaa vuosi sitten Bangkokiin, linja-auto-osuus kesti hieman yli kaksi kuukautta ja Janille ajamista kertyi yli 16 000 km. Sen takia tämän Kaukasia-reissun lopussa laskettiin, että muutama meistä oli ollut Janin matkassa vuoden sisällä 100 päivää. Tällä reissulla oli vain muutama ”uusi” ihminen. Kummallakin reissulla oli pikavuorohengen mukaisesti niitä, jotka tulivat mukaan matkan varrelta tai lähtivät ennen bussireissun päättymistä pois. Meille tämä reissu oli kaikkiaan kolmas, kun olimme mukana myös kahden vuoden takaisella Ex-Jugoslavia -reissulla. Ensimmäisen Pikavuoro maailman ympäri -reissun (Bangkokiin) Jani teki jo vuonna 2011.

Tästä Kaukasia-reissusta olen tehnyt yli 20 juttua, Bangkok-reissusta juttuja tuli yli 30 ja Ex-Jugoslavia-reissusta viitisentoista. Uusia kirjallisia juttuja en Pikavuoro-reissuista toistaiseksi tee. Nyt aloitan vähitellen videoiden tekemisen Kaukasia-reissusta, vaikka Bangkok-reissustakin niitä on vielä tekemättä. Ehkä niitäkin lähikuukausina joitakin saan vielä tehtyä, koska nyt ei ole mitään uutta reissua päätetty eli nyt rauhoitutaan jonkin aikaa kotona. Viimeisen vuoden aikana olemmekin kavereitten mukaan olleet todellisia ”asuntosäästäjiä”, kun reissun päällä on oltu yhteensä puoli vuotta.

Pikavuoro Volgogradista Saloon

Perjantaiaamuna 4.10 lähdimme Mörkö-linja-autollamme Volgogradista kohti pohjoista. Matkan aikana määränpääksi valikoitui Tambov’in kaupunki ja Hotel Planeta Spa. Ajomatkaa kertyi selvästi yli 500 km. Pohjoiseen kulkiessamme maisemat alkoivat muuttua aivan ruskaisiksi. Yksi ihmeellisen näköinen kolari keskellä tietä hieman hidasti matkaamme.

Kärsimättömät jonossaseisojat käyttivät kaikki keinot kolaripaikan ohittamiseen

Lopulta tilanteen selvitti kuitenkin joku muu kuin tämä pahvipoliisi

Tässäkin kohtaa kolari taisi olla aika lähellä, kun edelläolevasta autosta irtosi peräkärry keskelle tietä

Perillä Tambov’ssa olimme kuitenkin jo kello 19 aikoihin. Kaupunki vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta kaupungille emme lähteneet. Näin mm. siksi, että aivan huoneemme vastapäätä oli hotellin baari, josta sai juomaa ja hyvän kanaleikkeen.

Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Moskovaa, ajomatkaa oli noin 450 km.

Pieniä huoltotoimenpiteitäkin välillä tarvittiin

Hyviä teitä ajaen oltiin perillä Moskovan Rushotellissa klo 16 aikoihin. Hotelli on sama kuin viime syksynä (ks. blogiartikkelia https://hannujamerja.wordpress.com/2018/10/24/moskova-on-taas-pitkan-tauon-jalkeen-bongattu/).  Osa porukasta lähti keskustaan Punaiselle torille, osa pysyi hotellissa. Me kävimme vieressä olevassa valtavassa tavaratalossa, jonka liikkeet olivat jo sulkeneet tai sulkemassa oviaan. Yllättävän paljon oli tyhjiä kauppahuoneistoja. Olimme kuitenkin niin paljon Moskovan laidalla (neljännellä kaupungin kuudesta kehätiestä, Punaiselle torille matkaa oli lähes 30 km), että ehkä kauppa ei ihan parhaimmin kaikilla liikkeillä käynyt.

6.10 lähdettiin liikkeelle klo 9 aikoihin, yöllä oli alkanut sade.

Hotellimme vasemmalla

Matkaan lähtiessämme toiveena ja odotuksena oli, että Moskovassa liikenne olisi näin sunnuntaiaamuna eilistä rauhallisempi. Tämä oli turha toivo, kehätie oli monella kaistallaan täynnä autoja. Kun siltä päästiin pois ja maksulliselle moottoritielle liikenne rauhoittuikin melkoisesti. Matkalla ei oikein ollut muuta katseltavaa kuin ajoittain mielenkiintoiset kylämaisemat, tässä ollaan Torzhokissa:

Moskovasta lähdettäessä oli monenlaisia vaihtoehtoja/kysymyksiä loppumatkalle eli esim. yövytäänkö Novgorodissa vai yritetäänkö ajaa Pietariin, jossa voitaisiin olla jopa kaksi yötä ennen kuin ajettaisiin Viipurin kautta Suomeen. Yksi esillä ollut mahdollisuus oli jopa se, että Novgorod-yöpymisen jälkeen ajetaan Narvaan ja sieltä Tallinnan kautta Suomeen. Majoituspaikkojen etsinnässä ja miettimisessä oli ongelmana se, että netti ei toiminut koko päivänä kunnolla. Lopulta päätettiin ohittaa Novgorod, koska matka oli sujunut varsin joutuisasti hyviä ja osittain aivan uusia moottoriteitä pitkin. Tässä vaiheessa oli ensin ongelmana se, että Janilta loppuu ajoaika; oli pakko pitää 45 minuutin tauko. Taukopaikaksi pyrittiin etsimään jokin huoltoasema, koska samalla alkoi selvitä myös se, että auton polttoaine on uhkaavasti hupenemassa. Huoltoasemia ei ollut uusilla teillä näkynyt moneen tuntiin ja karttojen mukaan niitä ei ollut myöskään tulossa. Lopulta löytyi taukopaikka, jossa ei ollut mitään myyntiä, WC sentään oli. Jani alkoi kyselemään rekkakuskeilta, että saisiko kanisteriin vähän naftaa. Lopulta paikalle tuli toinen bussi, josta polttoainetta luvattiin antaa. Meiltä löytyi letku, jolla toisesta bussista naftaa alettiin imeä. Tämä letku ei ollut oikein sopiva tähän hommaan, yhdestä rekasta löytyi ohuempi letku, jolla 20 litran kanisterimme saatiin pikkuhiljaa täytettyä ja polttoaine siirrettyä sieltä tankkiimme. Jotain puulaakijääkiekkojoukkuetta kuljettava kuski ei suostunut ottamaan edes mitään maksua. Matkaa päästiin jatkamaan lähes puolentoista tunnin tauon jälkeen. Eräitä matkalaisiamme venäläisten suunnaton ystävällisyys taas jonkun verran hämmästytti.

Päivän aikana kohdattiin muutama räntäkuurokin

Pietarin lähellä seisottiin taas melko pitkään ruuhkissa. Lopulta löytyi se välttämätön huoltoasemakin. Hotelli Rossijaan (Rossiya, Russia) saavuttiin klo 21-22 välillä. Ajomatkaa päivälle kertyi noin 750 km.Illastimme läheisessä Beer Housissa.

Näkymä hotellihuoneestamme

Seuraavalle aamulle oli varattu aikaa Pietarin keskustassa käymiseen, metrolla käyminen siellä onnistui kuulemma hyvin. Minä ja Merja olemme käyneet Leningradissa/Pietarissa sen verran monta kertaa, että vietimme jälleen rauhallisen aamun hotellissa.

Pietarista lähdettiin kohti Viipuria klo 13 aikoihin, ajelimme pitkin komeita kaupungin ohittavia siltoja.

Matkalla pysähdyttiin Motel Ogon’kin pihalla. Tämä oli ikimuistoinen ensimmäinen majoituspaikka vuoden takaisella Bangkokin reissulla.

Tämän kuvan otin tällä reissulla…

…ja tämä kuva on jonkun muun ottamana noin vuoden takaa, ks. https://www.rantapallo.fi/pikavuoro/category/pikavuoro-bangkokiin-2018/venaja-pikavuoro-bangkokiin-2018/

Matkaa Viipuriin oli vain noin 150 km, joten siellä oltiin hyvissä ajoin iltapäivällä. Nyt ehdittiin katsella Viipuriakin vähän paremmin. Aikaisemmilla reissuillamme se on ohitettu varsin nopeasti ilman yöpymisiä. Nyt yövyimme Hotel Družbassa.Kaupungissa on hyviä historiallisia ja vähän nykyaikaisempiakin kohteita, mutta myös paljon suuria remontteja vaativia rakennuksia.

Kävimme iltapäivällä keitolla viihtyisässä ravintola U Borhardassa:…mutta illallisella olimme taustalla näkyvässä Pyöreässä tornissa:

Porukka oli kokonaisuudessaan koolla tässä ”jäähyväisillallisella” ja tunnelma oli erittäin hyvä. Ravintola hankki paikalle myös tiskijukan ja me tietenkin pistimme pystyyn kunnolliset tanssiaiset. Tässä naiset hyppivät letkajenkkajonossa:

Venäjän-Suomen rajamuodollisuudet olivat erittäin helpot ja nopeat, vaikka poikkesimme mm. Duty Free -kaupassa. Myöhemmin Suomen puolella poikettiin Porvoon Herkkulesissa. Osa söi Mörkö-bussimme nimikkolounaan.

Matkalla pysähdyttiin Porvoon lisäksi Vantaan Tikkurilassa, Helsingin rautatieasemalla, Lohjalla ja lopulta Halikon Shellillä. Sieltä bussi lähtikin tyhjänä talleille, jossa Janilla oli melkoinen urakka bussin pesemisessä ja siivoamisessa. Toki yritimme ennen poisjäämistämme mahdollisimman paljon helpottaa tätä hommaa.

Sankarikaupunki Volgograd

Pikavuoro Kaukasiaan -paluumatkalla halki Venäjän saavuimme keskiviikkona 2.10 Volgogradiin (entinen Stalingrad). Siellä yövyimme kaksi yötä Hotelli Yuzhny’ssä, joka oli varsin tasokas, huoneemme oli suuri ja hyvin varustettu jne. Volgograd on runsaan miljoonan asukkaan kaupunki Volgan rannalla. II maailmansodan taisteluissa vuosina 1942-1943 kaupunki tuhoutui täysin, mutta rakennettiin pian uudestaan. Saksalaiset eivät onnistuneet kokonaan valtaamaan kaupunkia.

Torstaiaamuna lähdimme trollikalla ensin Volgogradin Panorama sotamuseoon. Museon vierellä on paljon muistomonumenttejä ja sotakalustoa. Museon vieressä on Melnitsa Gegardta ja ns. Pavlovin talo, joka on vain muistomerkki, joka on rakennettu raunioiden tiilistä uudestaan rakennetun talon päätyyn. Sotilaat puolustivat taloa urheasti saksalaisten piirityksessä 60 vuorokautta.

Taustalla Volga

Panorama-museon lähellä kaupungin pääkadun varrella on Lenin-aukio ja Leninin patsas.

Panorama-museon jälkeen lähdimme trollikalla Mamajevin kurgaani-kukkulalle, joka myös tuli tunnetuksi Stalingradin taistelun tapahtumista. Kukkulalla sijaitsee 87 metriä korkea Äiti Synnyinmaa -patsas, joka rakennettiin Volgogradiin 1960-luvulla. Vielä 1980-luvulla se oli maailman korkein patsas. Patsas on pystytetty II maailmansodan aikana Stalingradin taistelussa kaatuneiden muistolle. Patsas oli nyt korjaustelineitten peitossa ja patsaalla kiipeili miehiä. Alueella oli rakennus Ikuiselle liekille (Zal Voinskoy Slavy) ja Venäjän ortodoksinen kirkko (Sobor Vsekh Svyatykh).

Kirkonkin vieressä oli suuri tykki

Kaupungissa oli myös toinen “ikuinen tuli” jonkun muistomerkin vieressä.

Mamajevin kurgaani -kukkulakäynnin jälkeen piti etsiä ravitsemuspaikka, joksi valitsimme irkkupubin Harat’s Komsomolskaja-kadun varrelta. Kadulla oli paljon ravintoloita ja erilaisia pikkupatsaita.

Huomaa Beatles-kuva taustalla

Ruokailun jälkeen kävelimme vielä puistossa (Pobedy-puisto) Volgan rannalla.

Kaupungissa liikkumisessa käytimme vain julkisia kulkuneuvoja eli trollikkaa. Metrokin kaupungissa on, mutta maan päällä liikkuessa näkyy paremmin kaupunki.

Hotelli Yuzhny

Näkymä ikkunastamme Raboche-Krest’yanskaya Ulitsa -kadulle

Mörkö ei halunnut Krimille

Maanantaina 30.9 ajettiin kolmisensataa kilometriä pitkin Mustanmeren rantoja.

Yöpymispaikaksi oli valittu Anapan kaupunki. Kaupunki on suhteellisen lähellä Krimille Kertsin salmen yli johtavaa siltaa. Anapa (ven. Ана́па) on noin 60 000 asukkaan kylpyläkaupunki Krasnodarin aluepiirissä. Hotelli Vogueen saavuimme hieman ennen klo 22. Huone hotellissa oli hyvä, mutta netin toimivuuden kanssa oli ongelmia.

Tiistaina 1.10 oli tarkoitus ajaa bussilla Krimille vievän uuden valtavan sillan alkupäähän jollekin näköalapaikalle, Krimin puolelle ei ollut tarkoitus mennä. Yksi porukastamme oli lähtenyt aamuvarhaisella taksilla Krimille. Yksi oli jäänyt saattajansa kanssa Anapan sairaalaan jalan tulehtumisen takia. Linja-automatkamme katkesi kuitenkin vajaan 50 km:n päässä Anapasta kovaan paukahdukseen, rikki oli mennyt joku ilmapalje. Kun vielä kolme lähti taksilla sillalle, kaksitoista meistä lähti palaamaan ”nilkuttavalla” bussilla takaisin Anapaan, josta löytyi autokorjaamo. Meillä oli ilmeisesti ollut onni onnettomuudessa. Korjaamon tilannekatsauksen perusteella auto olisi kohta pysähtynyt kokonaan.

Porukkamme oli siis puolen päivän jälkeen jakautunut neljään osaan. Aika paljon jouduttiin vaihtamaan Whatsapp-viestejä ja soittamaan puheluita, jotta yllättävän tilanteen jälkeen porukka saatiin jälleen yhteen. Huonot yhteydet haittasivat asiaa.

Kun auto oli kello 16 mennessä korjattu ystävällisen henkilökunnan toimesta nopeasti, tehokkaasti ja erittäin edullisesti jatkoimme matkaa ensin korjaamon suositteleman ruokapaikan kautta.

Matkalla pysähdyttiin mm. Krasnodarin ohitustiellä. Majapaikkaa alettiin etsiä Pavlovskayalta tai sen läheltä. Hieman kaupungin ulkopuolelta keskeltä ei mitään löytyi lupaavan tuntuinen Smirnovih Guest House. Juuri ja juuri huoneet saatiin riittämään kaikille.Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Volgogradia. Matkalla ohitettiin mm. Donin Rostov ja pysähdyttiin Morozovskissa syömään. Automme ympäröi heti innokkaat koululaiset. Keskustelu sujui kuulemma mukavasti Googlen kääntäjän avulla, koululaiset hallitsivat tekniikat hyvin. Yksi näytti myös englannin kielen oppikirjansa.

Hiljaa virtaa Don lähellä Volgogradia

Venäjän hienoilla moottoriteillä ajelimme usein tietullien kautta

Mörkössä toimi myös mikrofoni. Osa porukasta, ainakin takaosassa, olisi mielellään useamminkin kuunnellut Janin rauhallisia tilannetiedotuksia

Auton takaosassa oli esillä Jarmon eri matkamme maista ostetut liput.

Georgiasta Venäjän Sotsiin

Perjantaiaamuna 27.9. lähdimme Georgian majapaikastamme kello kahdeksan aamulla kohti lähellä olevaa Venäjän rajaa. Tavoitteena oli kulkea päivän mittaan mahdollisimman pitkälle, jotta seuraavana päivänä ehdittäisiin Sotsin formula-kisojen aika-ajoihin. Perjantaipäivän aikana ei ollut teoreettisiakaan mahdollisuuksia ehtiä Sotsiin asti, koska matkaa oli tuhatkunta kilometriä.

Georgian puolen tullin läpi pääsimme sujuvasti. Sen jälkeen alkoivatkin ongelmat. Raja on kapeassa laaksossa, tie on kapea ja siinä on tunneleita. Ensimmäisessä tunnelissa alkoi jo hidastelu rekkojen keskellä. Rekkajonojen ohi paineli henkilöautoja ja meidän bussimme niiden perässä. Pian jono rekkojen vieressäkin stoppasi ja alkoi näyttää siltä, että seuraavassa tunnelissa oli täydellinen tukos. ”Kolmatta kaistaa” ajavien kuskien mieleen ei tainnut tulla se, että tiellä voi olla myös vastaantulijoita. Vähitellen edessä olevia henkilöautoja alettiin peruutella ja sovitella yhdelle pienelle sivutielle tai rekkojen väliin.

Apuun tarvittiin lopulta myös meidän omaa edustajaamme

Parin tunnin varsin sekavan ja melkeinpä surkuhupaisan operaation jälkeen alkoi tunnelista purkautua ulos rekkoja ja välissä myös henkilöautoja. Vasta tämän jälkeen päästiin Venäjän puolen tullille. Kello oli jo selvästi yli puolenpäivän, kun päästiin jatkamaan matkaa edessä olevaan tunneliin. Venäjän puolella oli vielä valtavempia rekkajonoja kuin ennen rajaa, heti rajan tuntumassa rekkoja oli tien varressa ainakin 15 kilometrin verran, jonoja oli myös myöhemmin tien varressa.

Tullista saavuimme Pohjois-Ossetiaan. Lähellä oli myös Ingusian ja Tsetsenian alueet. Pohjois-Ossetia on Venäjän autonominen tasavalta. Etelä-Ossetian alueesta on taisteltu Venäjän ja Georgian välillä. Ossetian alueella tapahtuivat koko reissun ensimmäiset poliisipysäytykset. Kun olimme poistumasta Ossetian puolelta, kerättiin kaikkien passit pois tarkastettavaksi. Kun pääsimme jälleen kunnolla jatkamaan matkaa, oli kello jo n. 16.30 Georgian aikaa (Venäjän aikaa 15.30). Matkaa oli tehty yhteensä vain runsaat sata kilometriä.

Beslanissa pidettiin taukoa; löydettiin jopa suomen kielellä toimivat pankkiautomaatit, käytiin marketissa ostamassa ruokaa ja syötiin bussin vieressä. Pöytänä toimi mm. viereisen talon ikkunalauta. Beslanissa ajettiin ohi sen koulun, jonka tsetseenikapinalliset 15 vuotta sitten valtasivat. Kolmen päivän aikana taisteluissa kuoli satoja lapsia.

Majoituspaikkakunnalle Kropotkinille saavuttiin vasta lähellä puolta yötä. Ensimmäisestä valitusta hotellista ei löytynyt kaikille huonetta, mutta kadun toiselta puolelta majoitus löytyi toiselle puoliskolle porukkaa. Majoituksen tasosta jouduttiin jälleen tinkimään ja aamiaisen saamisen kanssa aamulla oli vaikeuksia, maksamiset meinasivat mennä sekaisin ym.

Lauantaina 28.9 saavuimme Sotsiin hyviä, tosin erittäin mutkaisia ja mäkisiä teitä pitkin suhteellisen hyvissä ajoin. Maisemassa vilahtelivat erilaiset uskonnolliset rakennukset, yksi voimalaitoskin jne. Suhteellisen pian saatiin näkyviin Mustamerikin, mäkisiä rantateitäkin ajettiin parisataa kilometriä.

Yhden rantapaikan vieressä pidettiin tauko:

Päivän päätavoitteena ollut formula 1:n aika-ajo jäi näkemättä; sitä katselimme tietokoneelta linja-autossa rata-alueen vieressä, kun Jani oli hakemassa meille lippuja. Heti aika-ajojen päätyttyä pääsimmekin sitten rata-alueelle ja näimme formula 2:n lähdön, sitä ennen myös hävittäjien lentoshown.

Vasta tämän jälkeen bussimme ajoi hotellille, joka oli rata-alueesta noin 30 kilometrin päässä. Ihan hyvän illallispaikan löysimme muutaman sadan metrin päästä hotellilta.

Tällä kertaa otettiin myös jälkiruoat

Sunnuntaiaamuna lähdimme itse formulakisaan ensin bussilla rautatieasemalle ja sieltä junalla (ilmeisesti vain formulaväkeä varten ajavalla vuorolla) kisa-alueelle. Formula 2:n kisa oli viivästynyt kolarin vuoksi, näimme suuren osan myös tästä kisasta ennen kuin formula 1 alkoi. Katsomopaikkamme oli sellaisen mutkan kohdalla, jossa tapahtui paljon ohituksia. Kun lisäksi aivan edessämme oli suuri näyttö, niin pysyimme kisan tapahtumista varsin hyvin kärryillä. Ja kun vielä netin kautta pystyimme seuraamaan suomalaisia live-seurantatekstejä, niin kisakokemus oli aivan hyvä. Ja parasta oli se, että Valtteri Bottas pääsi taas palkintopallille.

Suomalaisfaneja bongattiin paikalta paljon, nämä taisivat olla Lappeenrannasta.

Kuskien paraati

F1:sten lähtö on juuri tapahtunut

Bottas kisan jälkeisellä kunniakierroksella

Katsomossa oli ihan hieno tunnelma. Tosin ympärillämme olevat venäläiset tuntuivat olevan ennen Ferrari- ja kuin Mercedes-faneja.

Kisan jälkeen kävelimme olympiapuiston alueella ja Mustanmeren rannalla.

Väkeä oli paljon liikkeellä mutta yhdestä hyvästä ravintolasta meille järjestettiin paikka ja söimme hyvät ruoat Varpun kanssa. Bottakselle nostettiin tietenkin maljat.

Alueella kävimme mukavan keskustelun yhden, ilmeisesti kisavapaaehtoisiin kuuluvan henkilön kanssa. Hän asuu Volgogradissa ja tarjoutui oppaaksemme, kun menemme parin päivän kuluttua kaupunkiin. Yhteiskuvaan tulivat myös hänen tyttärensä.

Hiukan meidän piti harhailla, että pääsimme rautatieasemalle ja junalle, joka veisi meidät Sotshin keskustaan. Asemalle päästäksemme meidät ohjattiin takaisin formula-alueelle laukkujen läpivalaisun kautta.

Illan päätteeksi näimme myös välähdyksen ilotulituksesta hotellin ikkunasta/parvekkeelta

Razin-hotellimme Sotshin keskustassa:

Ovimiehet olivat hiukan jäykän oloisia…

Mörkö oli pysäköitynä parin sadan metrin päähän hotellista, tässä kohtaa oli mukavasti tilaa pysäköinnille. Päästäksemme pois ko. alueelta joutui Jani mutkittelemaan kapeaa, mutkaista, osin pysäköityjen autojen täyttämää tietä. Auton peilejä jouduttiin vääntelemään, puiden oksat raapivat kattoja jne. Lähtötouhuihin taisi mennä aikaa parikin tuntia.

Vielä Georgiasta

Kaukaasiamaitten matkaosuudessa kuljimme kolme kertaa rajan yli Georgian puolelle. Ensimmäinen kerta oli, kun saavuimme Ukrainan Odessasta Mustanmeren yli Batumiin 14.9, ks. artikkeleita https://hannujamerja.wordpress.com/2019/09/14/mustan-meren-ylitse-kaukaasiaan/  ja https://hannujamerja.wordpress.com/2019/09/17/georgian-batumissa /. Batumista ajoimme Kaukasus-vuorten keskelle Mestiaan (ks. https://hannujamerja.wordpress.com/2019/09/19/mestiassa-georgian-kaukasuksella/ ja https://hannujamerja.wordpress.com/2019/09/24/georgian-vuoristoteilla/). Sieltä ajoimme yöpymään Kutaisiin ja seuraavaksi yöksi Rustaviin (tästä osuudesta lisää tässä päivityksessä). Azerbaijan-poikkeamisen (19.9 – 22.9) jälkeen palasimme Georgian puolelle yhden iltapäivän ajaksi (viinitilavierailusta myös lisää tässä jutussa). 22.9 ajettiin Armeniaan, josta taas palattiin Georgiaan ja Tbilisiin saavuimme 25.9. (ks. https://hannujamerja.wordpress.com/2019/10/02/tbilisi-georgian-paakaupunki/ ). 27.9 siirryimmekin sitten Venäjän puolelle. Azerbaijanista ja Armeniasta olen tehnyt omat jutut. Reittisuunnitelma ja aikataulut muuttuivat lopulta aika paljon siitä, mitä vielä laivalla oli kaavailtu. Pyrin piirtämään lopullisesta reitistä myöhemmin uuden kartan.

Mestian jälkeen yövyimme Kutaisissa hotelli Discoveryssä. Kutaisi on Georgian toiseksi suurin kaupunki, asukkaita on vajaat 200 000. Wikipedian mukaan se on Georgian parlamentin ja hallituksen kotipaikka. Ensimmäinen tehtävä Kutaisissa oli jälleen etsiä ruokapaikka. Minä ja Merja löysimmekin mukavan paikan nimeltä Art Café Blues.

Lopulta meitä oli Art Cafessa paikalla toistakymmentä ja ilta sujui erittäin rattoisasti. Ydinporukkamme istuikin paikalla vähän pitempään; paikalla soi musiikki, joka valittiin tietokoneelta Youtube-videoista. Me soitimme mm. Doorsia, Beach Boysia ja hevimusiikkia, tosin myös vähän tuoreempaa suomalaista musiikkia. Toisessa pöydässä istui paikallisia nuoria ja lopulta soittamisesta syntyi pieni kisa valittujen soittokappaleitten suhteen. Paikalliset soittivat georgialaista musiikkia ja me päädyimme lopulta suomalaiseen iskelmämusiikkiin (viimeiseksi Anna mulle tähtitaivas).

Aamulla 18.9 tein pienen sightseeing -kävelyn Kutaisin keskustassa.

Keskusaukion suihkulähde

Paikallisten kuuluisuuksien eli folklaulajien Ishkhneli -sisarusten patsaat.

Vasemmalla 1860-luvulla rakennettu Red Bridge, Punainen silta. Taustalla merkittävä Bagratin katedraali.

Aamulla jatkoimme matkaa kohti Gorin kaupunkia. Matkalla pysähdyttiin mm. Khashurissa.

Noin 50 000 asukkaan Gorin kaupunki on historiassa sen takia merkittävä, että eräs Josef Stalin syntyi siellä. Kaupunki on muistanutkin suurta poikaansa museolla ja näyttävällä puistolla. Koskaan emme ole nähneet näin paljon Stalinin kuvia ja patsaita. Matkamuistomyymälätkin ja tavalliset kaupatkin olivat täynnään Stalin-kamaa (Merja osti mm. Stalin-viiniä ja -chachaa).

Stalinin synnyinkoti

Stalinin ylellinen junavaunu:

Gori on melko lähellä Etelä-Ossetian konfliktialuetta, tästä alueesta Venäjä ja Georgia ovat aikoinaan kunnolla sotineetkin.

Vuoret taustalla lienevät Etelä-Ossetian puolella, sinne ei kait meillä olisi ollut menemistä, ei ainakaan Georgian puolelta.

Seuraavaksi pyrittiin ajamaan mahdollisimman lähelle Azerbaijanin rajaa, jotta seuraavana päivänä päästäisiin mahdollisimman nopeasti ajamaan pitkä matka Bakuun.

Tien kuntokin jälleen vaihteli, enimmäkseen saimme ajella kuitenkin hyviä teitä

Majoituspaikkakunnaksi valikoitui tällä reitillä Georgian puolella viimeinen mahdollinen kaupunki eli Rustavi. Siellä ei nähtävyyksiä katseltu (joita ei tainnut kaupungissa ollakaan) Tärkein asia oli jälleen ruokapaikan löytyminen. Minä löysin puolen kilometrin päästä mukavan kattoterassin (Roof Top Lounge), josta oli näkymä myös hotellille.

Hotelli Rustavi, ulkopuoli ei suuresti houkutellut, mutta sisältä löytyivät ihan hyvät huoneet

Azerbaijaniin ajettiin eteläisen rajanylityspaikan kautta (takaisin Georgiaan palattiin 22.9 pohjoista reittiä).

Georgian-Azerbaijanin raja-asema edessä

Georgiaan takaisin tullessamme Azerbaijanin-Georgian rajan yli käveltiin betoniseinien ympäröivää kujaa pitkin ilman matkatavaroita. Tämä oli siinä mielessä virhe, että vasta kun viimeinen pikavuorolaisemme oli lähtenyt bussista kävelemään passintarkastuksiin, tullimiehet sanoivat että matkatavarat pitää ottaa mukaan ja ne pitää laittaa läpivalaisuhihnalle. Kun me kaikki olimme jo Georgian puolella, joutuivat Jani ja Pöke nostamaan meidän kaikkien tavarat tullin läpi. Aikaa tässä kului noin tunti.

Aika pian Georgian puolella tulikin sitten miellyttävämpi pysähdys. Pääsimme monen kiihkeästi odottamalle viinitilavierailulle. Bussi jäi pienen matkan päässä olevalle kapealle tielle, jossa oli monenlaista kulkijaa.

Viinitilan isäntä puhui hyvää englantia ja oli erittäin ystävällinen, naurua riitti vierailulla paljon. Ensiksi maisteltiin (?, minä join kolme lasillista, kun niitä melkein väkisin käteen työnnettiin) paikallista pontikkaa eli chachaa.

Seuraavana vuorossa oli valkoviinin maistelu

Sen jälkeen saimme maistella tilan viinejä laajemminkin. Ja tämän jälkeen kauppa alkoi käymään, monet ostivat montakin pulloa suosikkiviiniään.

Mutta ei viinitilavierailu tähän loppunut, sen jälkeen siirryttiin runsasantimiseen ruokapöytään.

Samaan aikaan tilalle tuli toinen vierailijaryhmä; ryhmä edusti jotain tilan sponsoroijaa/tukijaa, joka vierailee tilalla kerran vuodessa. Rituaaleihin kuului viinirypäleiden tallomisseremonia. Ryhmällä oli mukana kameramiehiä, selvästi tekeillä oli joku ohjelma.Tallonnan tuloksena syntynyttä nestettä jaettiin ryhmäläisille. Minullekin lyötiin käteen kuppi, kun olin kameroineni tunkeutunut kuokkimaan ihan vierelle:

…osan ehdin jo juoda…

Ryhmälle soitteli ja lauleli kaksi kitaramiestä. Mekin saimme näiden esityksistä osansa. Meitä opetettiinkin laulamaan yhden laulun kertosäettä. Esitykset taidettiin tehdä sillä ehdolla, että mekin lauletaan joku suomalainen laulu – Kalliolle kukkulalle meni ihan mukavasti. Isäntä tallensi esityksen omalle kännykälleen.

Tämän jälkeen ajettiin mukavissa tunnelmissa Armenian puolelle. Loppupäivästä tunnelmaa laimensi se, että yksi matkalaisistamme mursi myöhemmin yhdellä taukopaikalla nilkkansa.

Kolmannen kerran saavuimme Georgiaan 25.9. Yhden Tbilisiyön jälkeen (ks. edellinen juttuni) jatkettiin seuraavana iltana matkaa kohti Venäjän rajaa. Ennen rajaa yövyttiin Stepantsmindan Wellcome-majatalossa. Valitettavasti olimme illalla joutuneet kulkemaan ilmeisesti erittäin mahtavien maisemien kautta pimeässä. Onneksi niitä nähtiin vielä jonkun verran Stepantsmindansta lähtiessämme. Kuvissa taustalla Kazbek-vuori, korkein huippu on yli viiden kilometrin korkeudessa.

Mielenkiintoinen kahden viikon matka Azerbaijanissa, Armeniassa ja Georgiassa päättyi tähän tulliin ja sen jälkeisiin kamaliin ruuhkiin 27.9.

Tbilisi, Georgian pääkaupunki

Keskiviikkona 25.9 myöhään illalla saavuimme Armeniasta Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Majoitusta ei nytkään oltu  varattu etukäteen, mutta aivan vanhan kaupungin kupeesta löytyi The One -hotelli. Tämäkin hotelli oli kapean ja mäkisen tien takana, onneksi tämä tieosuus oli aika lyhyt.

Huone oli ihan kohtuullinen ja siinä oli jopa oma puutarha (sille ei meillä ollut käyttöä)

Tbilisissä piti alun perin olla kaksi yötä. Aikaisempien viivästymien (mm. Mustanmeren ylityksen siirtyminen yhdellä päivällä) takia päätettiin nyt lähteä jatkamaan matkaa jo torstai-iltana kello 18. Osalla porukasta oli palava halu ehtiä ajoissa Sotshin Formula 1-kilpailun aika-ajoihin lauantaille. Matkaa Sotshiin oli sentään vielä toistatuhatta kilometriä. Matka vaati vielä kaksi yöpymistä ennen lauantaita.

Vaikka saavuimme kaupunkiin vasta lähellä puolta yötä, lähdimme toiveikkaana etsimään ruokailupaikkaa. Sellainen sitten lopulta löytyikin suhteellisen läheltä. Matkalla tosin hylkäsimme pari paikkaa, mm. Casinolle emme halunneet mennä syömään. Söimme puolen yön jälkeen ihan kohtuullista ruokaa yhdellä pihaterassilla, esimerkkinä alla Merjan annos:

Jarmon ja Anun kanssa otimme seuraavana aamuna taksin Freedom-aukiolle. Tiedettiin, että siellä on yksi kaupungin Hop On Hop Off -bussien asemapaikka. Aukiolle saavuttuamme saimme heti ”kimppuumme” aktiivisen myyjän, jolta ostimme liput yhden linjan kierrokselle. Tällainen on erittäin järkevää ennen käymättömässä miljoonakaupungissa, kun tutustumisaikaa on alle vuorokausi. Seuraavassa hieman kuvakavalkaadia nähtävyyksistä.

Freedom (vapaus) -monumentti, tältä aukiolta lähdimme bussikierrokselle

Rustaveli-kadulla oli monia merkittäviä rakennuksia, alla oleva on kait joku kulttuurirakennus (ilm. ooppera):

Kaupungin läpi kulkee Mtkvari-joki

Kaupungissa on monia historiallisestikin merkittäviä katuja, joihin vanhojen rakennusten vierelle on tuotu nykyaikaa.

Katedraaleja ja kirkkoja on myös runsaasti:

Tämä lienee joku valtion virastotalo

Illalla kuvasimme ruokapaikkaa etsiessämme jo joitakin merkittäviä rakennelmia, mm. ylläolevan rakennuksenPresidentin palatsi:

Rauhan silta:

Kiertoajelun jälkeen ajelimme viereiselle linnoitusvuorelle kaapelivaunulla.

Narikalan linnoitus

Mäellä on myös Kartlis Deda, Georgian äiti

Joen rannalla on Rike-puisto, jossa on monenlaisia rakennelmia

Täälllä osataan uusiokäyttää työkalutkin. Kiintoavain-penkin vieressä oleva koira ei pelottanut Merjaa.

Puistossa löytyy aikuisillekin leikittävää

Tämä kirkko ja hotelli olivat melkein hotellimme naapurissa

Tbilisiin jäi monta pikavuorolaista vilkuttelemaan, pari oli jo lentänyt kotiin

Lämpötila klo 18 jälkeen